torstai 29. syyskuuta 2016

Muovitonta herkuttelua

Kohtalaisen pieneltä ekoteolta kuulostaa ajatus muovin käytön vähentämisestä. On simppeliä pitää mukana pientä kangaskassia heräteostoksia varten. ja lähteä isommille ostoksille suunnitellusti kestokassit mukana. Hedelmäpusseja on myös helppo korvata valmiiksi myytävillä tai vaikka vanhoista valoverhoista ommelluilla pikkupusseilla.

Kun muovitonta elämää yrittää viedä tarpeeksi pitkälle, joutuu kompromisseihin ja saa tottua pieneen pään vaivaan. Ei olekkaan kovin helppoa keksiä miten voi korvata muovittomasti jonkun kulutustuotteen johon on tottunut. Jugurttia saa kierrätettävissä pahvitölkeissä, mutta evääksi sellainen muovipikari on vain niin näppärä.

"Karkkipäivä" toi minulle hieman päänvaivaa. Ensin tuntui, että lähes kaikki naminanna on pakattu kaupanhyllyssä muoviin tavalla tai toisella. Nekin pienet karkkilaatikot joista oltiin minun lapsuudessa todella onnellisia on yleensä pakattu muovikääreeseen. (Lapsuudessani oli luksusta jos sai ihan omaksi karkkilaatikon niin ettei sitä tarvinut jakaa sisaruksien kanssa. Omia karkkipusseja tuskin koskaan saatiin, ehkä korkeintaan jouluna.)

Tänään päätin, kotimatkalla töistä, koukata ison marketin kautta. Siinä marketissa on kattava valikoima läheskaikkea mitä kuvitella saattaa. Karkkihyllyllä oli muoviinpakattuja nameja monta hyllymetriä. Silti kun oikein valikoiden otti, niin aikamoisen kasan namuja löysin, joita ei ollutkaan kääräisty muoviin.


Brunbergin pusut ja Fazerin sininen on pyöräytetty metalliin, mutta molempien metalli kelpaa metallin keräykseen. Joten se metalli ei päädy hyödyttömiksi kaatopaikalle. Fazerin suklaiden paperikääre ja irtokarkkipussi käyvät paperinkeräykseen. Loput kuvassa näkyvästä pakkausmateriaalista ovat pahvin- ja kartonginkeräyksen "asiakkaita".

Eikä tarvi valittaa valikoiman pienuudesta. Irtokarkkeina jo pelkästään löytyy jo vaikka mitä ja vaikka jätettäisiin irtokarkit laskuista on kuvassa hedelmäkarkkia, salmiakkia, lakritsaa ja suklaata. Luulisi löytyvän jokaiselle jotakin.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Omenaa siellä ja omenaa täällä

Meidän pihassa on kaksi omenapuuta. Tien laidassa on satoisampi jonka omenat ovat hyviä hillo- ja mehuomenia. Olen itse epäillyt sitä Valkeaksikuulaaksi tai joksikin vastaavaksi. Vasta tänä vuonna olen kunnolla hyödyntänyt sen puun omenia.
Puutarhan reunalla, suoraan takaovea vastapäätä on toinen vähempi satoinen omenapuu jonka omenat ovat erittäin mehukkaita ja raikkaita. Ne ovat siis suorastaan kielen mukanaan vievän hyviä.




Kun muutimme tähän taloon kokemukseni kotimaisista omenista oli todella vähäinen. Ensimmäisenä syksynä annoin pudokkaiden jäädä maahan omenapuiden alle koska heräsin omenien keräämiseen vain hetkeä ennen lumen tuloa ja silloin omenoita puiden juurella oli valtavasti. Omenapuiden hoidosta aiemmilta vuosilta ei ole tietoa ja toisena kesänä törmäsin lievään muumiotautiin molemmissa omena puissa. Satoakin kyllä tuli mutta niukasti. Rupesin silloin voimieni mukaan keräilemään omenoita jotka pusseissa meni sekajätteen mukana poltettavaksi jäteasemalle.

Tänä vuonna omenoita on kerätty mahdollisimman paljon. Hilloa keittelin kaksi 10litran satsia ja kuivauskokeiluita tein myös. Ensimmäinen kuivauskokeilu oli hidas, määrä oli pieni ja se koetteli hermojani. Ensimmäinen kuivauskokeilu siis oli pellillinen omenoita kiertoilmauunissa, 40 asteessa.


Toista kokeilua varten pyysin miestäni pesemään, ikkunoiden vaihdon myötä turhiksi jääneet, ikkunoiden sääskiverkkokehikot. Kehikoille siivutin omenoita oikein pari ämpärillistä. Saunomisen jälkeen nostimme kehikot puusaunan jälkilämpöön. Jälkilämpöjen mentyä noin 8 tunnin päästä, laitoin saunaan puhaltamaan auton sisätilalämmittimen. Ilmanvaihto saunassamme on hyvä ja omenat kuivuivat vuorokaudessa purkituskuiviksi. Kolmatta erää en enää ole ehtinyt laittaa mutta ensi vuonna sitten viimeistään. Puiden viimeiset omenat ajattelin siivuina pakastaa odottamaan talvisia omenapiirakoita ja kiisseleitä.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Linjoilla jälleen...

Pitkä tauko blogissa ei ole ollut tyhjää täynnä oleva hyödytön tauko. Tämä kirjoitusten väliin jäänyt aika on täyttynyt pohdinnasta ja oman elämän suuntaamisesta monella eri saralla. Olen myös lukenut inspiraation lähteeksi monia blogeja ja myöhemmin esittelen niistä muutaman suosikkini.

Uusi uskaltautuminen kirjoittamaan lähti kumpuamaan ajatuksesta etten enää kirjoitakkaan tätä blogia muita varten vaan täysin itselleni. Jos joku lukijoista silti saa tästä jotakin itselleen niin sehän on vain ekstraa.

Mökkitie ja minä


Tällä hetkellä "määrittelen" itseni eettiseksi sekasyöjäksi. Eettinen sekasyöjä on ihan itse kehittelemäni termi. Aiemmin "ilmoittauduin" vegaaniksi luonnonsuojelu syistä mutta vegaanius oli loppujen lopuksi aika kaukana omista ajatuksistani. En ajattele että eläimen tai eläinperäisten tuotteiden käyttäminen olisi väärin mutta eläimen riisto ja kaltoinkohtelu ihmisen nautinnoksi on ehdottomasti väärin. Kun eläimiä kohdellaan hyvin ja pidetään huoli ettei eläimen käyttäminen ruoaksi tai muuksi hyödykkeeksi ole luonnolta pois on mielestäni ihan luomiskunnan järjestyksen mukaista käyttää eläintä ravinnoksi.
Tämä pohjautuu myös henkilökohtaiseen vakaumukseeni. Uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja Raamattun sanaan. Pyrin pitämään Raamattua elämäni ohjenuorana enkä ole löytänyt Raamatusta periaatetta joka kieltäisi eläinten käyttämistä ihmiselle hyödyksi. Raamatusta kyllä löytyy kohta jossa kehoitetaan suojelemaan luontoa. Senhän tekee itsestään selväksi sentään jopa Raamatun ensi lehdet joilla kerrotaan Jumalan luoneen maailman ihmiselle lahjaksi ja asuinpaikaksi. Ei lahjaksi saamaansa kotia kukaan halua tuhota. Maailmasta tulisi pitää huolta parhaalla mahdollisella tavalla.

Edelleen syömme pääosin kasvispohjaista ruokaa koska eettinenliha on kallista ja hankalasti saatavissa. Satunnaisesti kalastan ja välillä satsaan riistaan, poroon tai luomulihaan jonka alkuperän, omistajan ja teurastustavan tiedän. Mielessä on käynyt myös lihantuottaminen ihan itse.

Hyödynnän myös mahdollisimman laajasti luonnon antimet ja puutarhan mahdollisuudet. Kuluneena kesänä puutarhan käyttö oli hyvin vaatimatonta koska talon ulkoseinien remontointi valloitti puutarhan ja vei perheemme nikkaroijan ajan. Ensi kesänä saan toivottavasti kasvatuslavoja pihamme pullolleen.

ps. Jollain keskustelupalstalla netissä joku kysyi miksi pitää määritellä itsensä jonkin termin mukaan, kun kyselin mikä olen näiden ajatuksieni kanssa kun en vegaanista käy. Kyselijä epäili että kyse on jonkinlaisesta egonsa pönkittämisestä. Itselleni ajatus on ennemminkin kaltaisteni löytäminen ja ajatusten vaihtaminen. Jos olet vegaani, bi-seksuaali tai vaikka kettutyttö löydät samallalailla ajattelevia netin syövereistä helpommin jos tiedät minkä hakusanan laitat googleen. Google tai muutkaan hakupalvelimet eivät osaa auttaa jos kirjoitat sinne että :"on ihan ok syödä eläimiä jos varmistat ensin ettei eläimet ole joutuneet syyttäsuotta kärsimään ollakseen ihmiselle hyödyksi mutta silti painotus on enemmän kasvisruoka pohjainen". Että sillei.

Jätettä nolla, osa 1

Olemme aloittaneet projektin jonka tähtäimessä on saada pihassamme olevat, parin viikon välein tyhjennettävät, roska- ja peperinkeräysastiat lähes hyödyttömäksi. Paperinkeräysastiasta luopuminen on helpompaa koska onhan kunnan hyötyjätepisteillä paperinkeräys mutta sitä vauhdittamaan hankimme myös postilaatikkoomme "ei mainoksia" -kyltin. Samalla kaikki mahdolliset turhat lehtitilaukset, mm. bonuskorttien myötä tuleva mainosposti, on joko lopetettu tai siirretty sähköiseen muotoon.

Viikon mittaisen jätetestin aikana huomasimme että suurin osa taloudessamme tulevasta energiajätteestä on itseasiassa biojätettä. Vielä meillä ei ole biojäteastiaa omassa pihassa. Se on kovasti ollut haaveena ja harkinnassa mutta järkevä astia on kohtalaisen kallis. Tässä remontin tiimellyksessä rahareikiä on monta muutakin. Hyvin toimivalle biojäteastialle olisi siinäkin mielessä tilausta, että siitä saatavaa hedelmällistä multaa voisi loistavasti hyödyntää puutarhassamme.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vastaan vyöryvä tavarapaljous

Viime aikoina olen aloittanut massiivisen projektin kotonani. Olen ryhtynyt määrätietoisesti laittamaan pois tavaroita joita en ole tarvinut vuosiin. En ole luonteeltani "tätä voi vielä joskus tarvita -tyyppiä" mutta silti tavaraa pakkaa kertymään.

Harrastukseni kotona ovat moninaiset ja sen puitteissa on tavaraa kertynyt. Meidän nurkista ja laatikoista löytyy kuntoiluvälineitä kiitettävä määrä, tarvikkeita huovutukseen, ristipistoihin, kirjontaan, ompeluun, virkkaukseen, neulontaan, tarvittavat varusteet vaellukseen ja vaellusleirien vetämiseen, lapsi- ja nuorisotyö materiaalia peleineen ja leikkeineen sekä muun muassa myös kalastustarvikkeita. Eihän mainitsematta sovi tokikaan jättää myös koiraharrastuksen vaatimia välineitä eikä puutarhan ja huonekasvien kasvatukseen soveltuvia välineitä. Pitää myös ottaa huomioon keittiössä tapahtuvat toimet esimerkiksi leivonta, mehustus, hilloaminen ja säilöntä.

Edellä mainittujen tavaroiden lisäksi on vielä vaatteet kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin nuotion ääressä tapahtuvista nokipannukahveista hienoihin kirkkohäihin ja iltapukujuhliin. Tokihan nainen tarvitsee myös käsilaukkuja, huiveja, hattuja, kenkiä, koruja ja meikkejä.

Ja nämä edellä mainitut ovat tavallaan minun tavaroitani, siihen päälle vielä melkein vastaava arsenaali mieheni tavaroita hänen mielenkiinnon kohteisiinsa.

Muuttokuormamme oli melkoinen, kaksi vuotta sitten ja nykyinen suhteettoman suuri omakotitalomme tuntuu ajoittain ahtaalta.

Kuten useita rivejä aikaisemmin mainitsin, olen nyt ryhtynyt miettimään mistä kaikesta voin luopua ilman että todellakaan jään mistään paitsi. Mitä tavaroita voin jakaa naapureiden kanssa tai lainata ystävilleni tai ystäviltäni. En myöskään näe tarpeellisina säilyttää kaikkia "tavoite"vaatteita koska vaatemakuni on muuttunut melkoisesti aikaisemmasta. Minun ei tarvitse säilyttää kaikkia koruja jos en niistä pidä enkä koskaan käytä. Käsilaukkuja en käytä kymmentä yhtä aikaa joten vähintään puolet voi laittaa pois. Kengistä käytän kuitenkin lähes aina niitä samoja. Voin jättää yhdet tummat juhlakengät ja yhdet vaaleat, vaelluskengät on näppärät ja samoin saappaat ja lenkkarit. Kaikki, joskus ja jouluna jos silloinkaan käytettävät, kangaskengät ja sandaalit voi laittaa kiertoon.

Aluksi tavaroiden pois laittaminen oli vaikeaa mutta hiljalleen vapautuva lisätila on tuonut tyytyväisyyttä ja tilaa jopa hengittää. Mitään jo pois heittämääni en kaipaa takaisin.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kohtuullista elämää

Olen tässä hiljattain kiinnostunut downshiftaamisesta, elämän kohtuullistamisesta eli hidastamisesta. Netistä kuin tietoa etsin löytyi mielipidettä puoleen jos toiseen. Toisten mielestä hidastajat on laiskoja yhteiskunnan elättejä ja toisten mielestä hidastaminen on ihailtavaa mutta mahdotonta.

Aiheeseen liittyen olen löytänyt myös muutamia kirjoja. Viimeisin lukemani on Leila Saarivirran ja Martta Kaukosen kirjoittama Rikas elämä: Parempaa arkea hidastamalla. Suosittelen lukemaan tämän kirjan jos mielessäsi on ikinä ristennyt ahdistus täydestä kalenterista tai jopa ajatus hidastamisesta.

Itse ajattelin muutamassa postauksessa jakaa ajatuksia joita kirja on minussa herättänyt.

Kirjan alkupuheessa oli jo useita kohtia jotka minun oli pakko alleviivata omasta kirjastani. Kirjoittajat siinä kertovat etteivät suosittele ns. äkkipysähtymistä irtisanoutumisineen ja Intian joogaretriitteineen. Kirja kehoittaa asteittaiseen ja hyvin hitaaseen tahtiin tässä hidastamisessa. Leila ja Martta alleviivaavat hyvää ja toimivaa arkea, kohtuutta sekä omia arvoja kunnioittavaa elämää. Kirjassa kerrotaan myös hidastamisen varjopuolista. Hidastaminen kirjoittajien mukaan vaatiin huolellista suunnittelua ja vastuun ottoa omasta elämästä mutta samalla se tuo tyytyväisyyttä nykyhetkeen, vaatimusten viidakon keskellä.

Mieleeni vahvasti jäivät elämään seuraavat lauseet kirjan sivuilta "Onko minulla arvoa työelämän ulkopuolella?" ja "Yhteinen aika alkoi tuntua liian arvokkaalta myydä työnantajalle.". Nämä ajatukset pyörivät mielessäni. Seuraavassa postauksessa avaan niitä ja myös omia ajatuksiani enemmän.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Raiskausko?

Olen kotona ja arkipäivässäni kovasti tehnyt pienen pieniä muutoksia luonnonvarojen säästämiseen ja elämän ympäristökuorman pienentämiseen.

Kun loma koitti heitin ajattelemattomuuttani koko ideologiani ongelmajätteenä kuusen juurelle. Ajoin parin sadan kilometrin päähän kylpylään ihan itsekseni. Kylpylöissä veden ja sähkön kulutus on huima. Aamiaisbufeessa astioiden keräilykärryissä meni valtavasti ruokaa hukkaan. En toki tiedä mitä niille keittiön puolella tehdään mutta syömättä sitä ruokaa jäi suuria määriä. Lakanoita ja pyyhkeitä menee hurjasti pyykkiin ihan parin käyttökerran jälkeen. Valot palaa monissa paikoin 24/7. Pakkasarkkujen armeija ja jääkaappien rivistöt pitävät jatkuvasti limsaa ja jäätelöä kuluttajien saatavilla. Televisio oleskeluaulan reunassa on päällä vaikka kukaan ei sitä katso.

Se että minä kuljen huoneessani luonnon valossa ja säästelisin vessan vetämisissä, ei paljoa kokonaisen asiakaskunnan valinnoissa tunnu. Vaikka en uimaan ole halunnut mennä olen silti osana maksamassa kokonaisuutta. Iloisin mielin olen käynyt saunajoogassa ja ohjatuissa liikuntatuokioissa. Olen ottanut hoitoja ja syönyt hyvin. Saman olisin voinut tehdä kotonakin. Toki ruoka ei olisi ollut valmiina pöydässä. Olisinko silti voinut irtautua kotona arjesta ja sulkea silmäni pieniltä tahroilta ja kodinhoidollisilta epäkohdilta rentoutuakseni ekologisesti.

Toisaalta tehty on tehty eikä huonolla omalla tunnolla voi vaikuttaa menneisyyteen. Tulevaisuuden valintoihin voin vaikuttaa ja siksi on hyvä että nämä ajatukset edes nyt pomppasivat mieleeni. Nyt voin haastatella kylpylän ja hotellin väkeä ja tehdä tiettäväksi senkin että meissä asiakkaiss on myös ympäristöstä kiinostuneita.

Mistään netistä en löytänyt suoraa vertailua kylpylälomailun ympäristökuormasta yhden ihmisen osalta. Matkustustapoja kyllä vertailtiin ja ulkomaan matkoja. Ehkä koostan tästä jonkinlaisen ajatus tuotoksen jonka julkaisen myöhemmin. Virallisia lukuja minulla ei ole saatavilla mutta jotain suuntaa antavia ajatuksia kyllä.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Päivä hemmottelua

Tänään saavuin Ikaalisten kylpylään.

Olin mielestäni ottanut hyvin aikaa ehtiäkseni tänne. Katsoin etukäteen matkan pituuden ja suhteutin sen aikaan. Mies sanoi kotoa Ikaalisiin ajavan noin kahdessa ja puolessa tunnissa, päätin varata kolme tuntia. Aikataulua saneli kahdelta oleva vyöhyketerapia varaus. Rehellisesti sanoen viimeisen puoli tuntia ajoin pöttöpoliiseille jarrutellen ja kylpylän pihassa syöksyin ensimmäiseen näkemääni vapaaseen ruutuun, joka oli varattu henkilökunnalle. Yhtä kaikki ehdin ajoissa.

Vyöhyketerapia oli tuttu juttu koulu ajoilta jolloin vuoroin makasin asiakkaana luokkatoverilleni ja vuoroin olin antamassa hoitoja toisille. Tiesin siis mitä tuleman pitää. Hoito tuntui siltä miltä pitikin mutta silti minulla oli olo kuin liukuhihnalla. Hoitavan terapeutin työskentelyote ei ollut erityisen henkilökohtainen eikä lämmin. Terapeutti ei kertaakaan kysynyt onko ote sopiva ja miltä hoito tuntuu. Kun terapeutti sai käsiinsä kohdan joka sai aikaan irvistyksen ja syvän henkäyksen, kohta ohitettiin yhtä vauhdilla kuin muutkin kohdat. Hetkeksikään terapeutti ei pysähtynyt tuntemuksieni kohdalle. Työ oli hyvin rutiinin omaista ja etäistä. Olin varannut puhtaat sukat laitettaviksi jalkoihin hoidon jälkeen. Yhtäkkiä vain tunnen kuinka terapeutti vetää jalkaani sukat jotka minulla oli tullessa ja sanoo että saan nousta. (Sivu mennen sanottuna minun ongelma on juurikin sukissa jotka ovat jo olleet jaloissa ja otettu pois. Vaikka sukat olisivat olleet vain hetken ennen pois ottoa minua inhottaa pukea niitä jalkoihini uudelleen. Siksi kuljen usein avojaloin.)

Vyöhyketerapian jälkeen kirjoittauduin sisään hotelliin ja totesin pettymyksekseni että huoneeni on noin 200 metrin päästä olevassa hotellirakennuksessa. Päärakennukseen pitää kulkea ulkokautta. Matka ei ole pitkä ja on ihan kiva haukata välillä happea. Siltikin päärakennuksen tiloissa ulkotakki on vähän liikaa. Ilman ei oikein tarkene kulkea, sen verran tuulee vaikka keli onkin ollut aika lauha. Myöskään huoneesta ei oikein tule näin iltasella piipahdettua katsomassa miltä meno vaikka tanssilattialla näyttää kun matkaa on. Jos voisi sujauttaa vaikka tossut jalkaan ja hipsutella rappuja ravintolan puolelle tulisi ehkä sosiaalistuttua hieman paremmin.

Hain autoni henkilökunnan parkkiruudusta ja siirsin sen majapaikkani eteen asiakkaille varatulle aluelle. Kannoin laukut huoneeseen ja kävin taloksi. Huone on ihan tavallinen hotellihuone ei mitään erityistä. Toki parveketta tupakointia varten en olisi tarvinut mutta eipä sen olemassa olosta mitään haittaakaan ole.

Neljän aikoihin lähdin buffet päivälliselle. Aika huonosti oli huomioitu tarjoilussa varsin vegaanius mutta itse syönkin kalaa satunnaisesti diabeteshoitajan hartaasta pyynnöstä. Päätin että tämä lomailu on tarpeeksi satunnainen ja päädyin loheen. Näin jälkeen päin en usko että hedelmäsalaattia lukuun ottamatta mikään tarjottava oli varsin vegaaninen. Kaikissa salaateissa oli joko lihaa tai juustoa, kasviscannellonitkin oli kermassa haudutettu ja myös perunamuusissa oli kermaa.

Ruokaa sulattelin kiertelemällä hotellin kauppaa ja katselemalla ihmisiä. Hieman pidempi sulattelu aika olisi saanut olla. Kuuden aikoihin suuntasin nimittäin core-jumppaan, joka keskittyi selkä- ja vatsalihaksiin. Jumpan alussa tuntui edellinen ruokailu huonolta idealta mutta pian tuntemus meni ohi ja sain keskittyä jumppaan täysillä. Jumppa oli nopea tempoinen ja tuntui aika raskaalta. Tosin minun kuntoni taitaa olla nykyään ameeban tasolla joten ei ihmekkään. Yllättävän hyvin pärjäsin kuitenkin kunhan pääsin yli alun noloudesta ja häpeän tunteesta. Osallistujia oli vain kolme joten ei voinut piiloutua massaan. Jumpan ohjannut fysioterapeuttikin kehui suoritustani. Hän taisi huomata että menin fyysisen kuntoni rajoilla ja sitkeästi puuskutin mukana. Jälkeen päin olo on kuin suuremmallakin voittajalla.

Jumpan jälkeen hipsuttelin huoneeseeni kävin suihkussa ja kohta käperryn peiton alle unille. Aamulla 8.30 pärähtää käyntiin saunajooga johon menen vetristämään jumpassa varmasti kipeytyneitä lihaksia. Muutama muukin aktiviteetti on huomiselle suunnitteilla mutta niistä lisää huomeniltana.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ainahan se on mielessä...

... LOMA!

Hiihtoloma alkoi vihdoin. Miehellä ei valitettavasti ole lomaa vielä tänä vuonna ja siksi loman puuhien tuumiminen olikin tuottaa hieman pään vaivaa. En halua olla lomalla vain kotona ja kavereiden nurkkiin meno ei jostain syystä houkuttanut. Pohdin aikani ja päädyin lähtemään muutamaksi yöksi kylpylään, jossa olisi yöpymisen hintaan kuuluvia ohjattuja liikuntatuokioita ja terveellistä ruokaa. Paikaksi tällä kertaa valikoitui Ikaalisten kylpylä.

Ikaalisiin ei tarvitse matkustaa tuntikausia täältä pohjoiselta rannikolta ja miljöökin on hatarasti tuttu. Ikaalisten kylpylässä oli myös mahdollista kokeilla Asahi Health® -tuntia. Opiskeluaikoina kokeilimme koulussa Asahia ja se tuntui kivalta.

Paikassa oli plussaa myös se että kohtalaisen lähellä asuu myös useampia ystäviäni joita voisin pyytää mukaan. Kuitenkaan kukaan ystävistäni, ketä keksin mukaani kysyä, ei päässyt tulemaan. Voi mikä pettymys. Pohdin jo että unohdan koko ajatukseni kylpylästä kunnes tajusin että sehän juuri oli sitä mitä halusin.

Haluan viettää muutaman päivän liikunnan, hyvän ruoan ja omien ajatusteni kanssa. En tarvitse juuri nyt ympärilleni ihmistä joka pitää minulle seuraa ja jolle minä pidän seuraa. Haluan olla yksin. Jos yksinäisyys ahdistaa voi mennä saunan lauteille tai porealtaaseen rupattelemaan tuntemattomille mummoille. Enhän kuitenkaan ole siellä niin totaalisen yksin kuin lapin erämaassa.

Yksinäsyyden terää taittamaan otan myös tabletti-tietokoneen. Mahdollisesti yksin olo toisikin sellaisia ajatuksia joista olisi jaettavaksi asti.

perjantai 19. helmikuuta 2016

HC kamaa

Tämä postaus voi olla joillekkin "herkemmille" jo vähän liikaa. Eriäviä mielipiteitä löytyy varmasti lukijoilta. Iloinen yllätys on, jos joku on vähän samoilla kannoilla kun minä. Uskallan kirjoittaa tämän silti. Tiedostan itse sen että, en julista tässä nyt mitään ehdottomia ikiaikaisia totuuksia vaan ihan omia pohdintojani. Toivottavasti kriitikotkin osaavat ajatella näin.

Olen tässä nyt vajaan puolen vuoden kuluessa ihmetellyt kuinka taidollisesti ihmisruumis kaikkine toimintoineen on luotu. On oikein pakko nostaa hattua Luojalle.

Nuorena aikuisena minulla todettiin mekaaniselle ärsytykselle yliherkkä iho eli kansantajuisemmin kosketusallergia. Vesipisaroiden rummutus suihkussa ihoa vasten, vaatteiden saumat ja pesumerkintä laput, käteen otettavat esineet ja muut mukavat saavat ihoni kutiamaan pohjattomasti. Rasvaus ja raapiminen tietenkin pahentavat oireita valtavasti. Vaivaan oli simppeli apu, olen usean vuoden aikana syönyt vuoden jokaisena päivänä yhden tavallisen allergialääkkeen. Lääkkeen unohtaminen on noin 12 tunnin kuluttua näkynyt kämmenien ja jalkapohjien armottomana kutinana. Saman on tehnyt aikaisemmin lääkkeen puolittaminen, eli annoksen pienentäminen.

Vajaan puolen vuoden ajan olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä syödä ns. puhdasta ruokaa intuitiivisesti. Olen siis syönyt ruokia jotka on tehty tavallisista raaka-aineista. Jos tuoteselosteen sanahirviö ei ole ollut lausuttavissa tai ymmärrettävissä olen jättänyt tuotteen kaupan hyllyyn. Olen myös yrittänyt opetella kuulostelemaan mitä ruokaa kehoni pyytää. Samalla ruokavalioni on siirtynyt vegaaniin suuntaan, sopivissa mittasuhteissa.

Näiden muutosten jälkeen olen voinut puolittaa allergialääkeannokseni ilman mitään oireita. Huomio on ollut mielenkiintoinen.

Omien havaintojen ja muutamien muiden ihmisten mielipiteiden perustella olen alkanut pohtimaan ravitsemuksen vaikutusta kokonaisuuteen ihan uudella tavalla. Ravitsemuksella on muutakin merkitystä kuin ylipainon kanssa kamppaillessa ja kolesteroolien kanssa tasapainoillessa.

Uskon että ihmisen kehoon on luotu itse itseään korjaava ominaisuus. Ominaisuuden toimiminen riipuu siitä millaista ravintoa kehomme saa.

Jos talostasi on savupiippu rikki ei asiaa hyödytä vaikka tilaat muurarin paikalle, jos annat hänelle korjausmateriaaliksi lautaa ja nauloja. Paraskaan muurari ei korjaa piippua väärillä materiaaleilla.

Ravitsemuksen kanssa on samoin kuin kaikkien muidenkin asioiden kanssa. Olemme yksilöitä. Minulle vegaanius sopii, joku täydentää sitä riistalla ja kalalla. Kyse ei olekkaan pohjimmaisesta ruokavaliosta tai aatteesta. Kyse on paluusta puhtaan ruoan ääreen. Paluu juurille ja pohjalle. Kun elintarviketeollisuus on kehittynyt on ravitsemuksemme viety aika kauas alkuperäisestä.

Leivän tarvittavat ainekset ovat vesi, jauho, suola ja hiiva. Nämä löytyvät lähes kaikista kaupan leivistä. Tosin leipäpussien takana on maininta myös nostatusaineista, säilöntäaineista, sakeuttamisaineista, happamuudensäätöaineista yms. Maininnat ovat aika epämääräisiä. Luonnosta en ole löytänyt happamuudensäätöainepuuta josta kyseistä tuotetta saataisiin. Se on jotain muuta kuin alkuperäistä ravintoamme.

En tarjoa ajatuksiani ehdottomina totuuksina ja valmiiksi pureskeltuina. Tarjoan ne pureskeltaviksi, mielipiteitä herättäviksi ja ehkä myös ajatusten suuntaviivoiksi. Kehoitukseni onkin aina ollut se ettet ota kenenkään gurun sanoja elämän ohjeeksesi ennen kuin olet ruotinut sanoista roskat pois ja pohtinut niitä perin juurin. En ole guru mutta ehkä ajatuksissani voi joku jyvä olla.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Aamupala yhdelle

Olen ihminen jolla on voimakkaasti eri kausia. Kotona toteutettavat harrastukset kulkevat kausissa ja samoin syömäni ruoat.

Välillä minulla on lukemiskausi, jolloin kaikki liikenevä joutilashetki kuluu kirja kädessä. Kirjoiksi kelpaavat kaikki "euron rakkauksista" tietokirjoihin. Jos ei muuta luettavaa jossain ole luen vaikka pakkausten tuoteselosteita. :D
Sitten saattaa iskeä neulomiskausi, jolloin valmistuu vinhalla vauhdilla villasukat ja lapaset toistensa perään.
Sitten voi olla myös virkkauskausi, päiväkirjakausi, leipomiskausi, siivouskausi, ristipistokausi, palapelikausi ja vaikka mitä muuta. Harrastuksissa kausi ei yleensä vaihdu kun edellinen homma on tullut valmiiksi vaan erilaisia käsitöitä ja muita luoviapuuhia on kesken vaikka millä mitalla.

Syömisissä minulla on myös erikausia. Joskus syön aamupalaksi viikkokausia samaa aamupalaa ja välillä on taas "joka aamu erilaista" -kausi. Vegaanius on tällähetkellä pysyvä elämänasenne mutta kyllä senkin sisällä voi näköjään viettää erilaisia kausia.

Tämän aamun erikoisuus on banani-saskatoon-viinimarjamehu -smoothie.
Banaani uhkasi tummua liikaa, haluan syödä vain erittäin keltaisia (melkein jopa vihertäviä) banaaneita.
Saskatoon -marjat olivat uusi kokeilu jota vihdoin uskaltauduin kaupasta ostamaan. Aamupuuron kanssa tuossa viime viikolla ne toimivat myös ihan hyvin.
Viinimarjamehua otin pakkasesta sulamaan kun sunnuntaina oli väkeä pelaamassa mutta sitä en muistanutkaan laimentaa kannuun valmiiksi joten jäi juomatta.
Latosin kaikkia korkeaan oluttuoppiin ja sauvasekoittimella tasaiseksi. Ei tarvinut sokeria eikä mitään muutakaan. Herkullista ja taatusti myös terveellistä.

Suosittelen!

24/7

Törmäsin tässä hiljattain ajatukseen että yhteiskunta on auki 24/7. Se oli aika pysäyttävä ajatus. Tottahan se on, viimeisin "uudistus" asiaa tukemaan oli kauppojen aukiolojen vapauttaminen. Samalla on viety arjen ja pyhän/juhlan välinen raja vielä kapeammaksi.

Kun kaikki asiasi voit toimittaa melkein milloin vain, on vaikea ottaa aikaa sille, mitä jokainen ihminen tarvitsee, eli levolle. Pankki- ja vakuutusasiat voi hoitaa aamusta iltaan, vaikka omalta kotisohvalta. Kauppaan pääsee yölläkin. Kampaajallekin voit mennä vaikka keskellä yötä, jos kampaaja jaksaa silloin enää tukkaa kähertää.

On ymmärrettävää että tiettyjen yhteiskunnan osien pitää toimia milloin vain. Onnettomuudet sattuvat useimmin ilta- ja yöaikaan. Lumi ei sada vain virka-aikana. Vesiputketkaan eivät kunnioita lepopäivää, jos ovat rikki mennäkseen.
Pankkiasoilla taas harvoin on akuuttia kiirettä. Kauppaostokset voi useimmiten järjestellä arjen lomaan, niin ettei tarvi kauppiaan päivystää yötä myöten ja pyhäpäivinä. Joululahjojakin on aikaa ostaa miltei koko vuosi mutta silti kaupan henkilökunta raahautuu jouluaattona kilisyttämään kassakoneitaan.

Itseäni surettaa että levolle ja pyhille ei anneta sitä arvoa joka niille kuuluu. Pyhäpäivän ei välttämättä tarvitse tarkoittaa kirkollista pyhää. Ne nyt ovat suomessa kulttuurihistorian perintöä almanakassa ja aikoinaan niitä on arvostettu suomen laajuisesti hyvinkin paljon.

Toki jokainen voi itse määritellä käykö kaupassa sunnuntaina tai yöllä. Itse voi pyhäpäivänsä viettää milloin parhaaksi kokee. Kuitenkin näen sen suunnan kyseenalaisena että aina pitää kaiken olla saatavilla. Individualisti ihmiselle tekisi hyvää välillä se että joutuu odottamaan. Ei täällä pitäisi aina olla niin kiire.

Ei ole ihme että ihminen uupuu kun pitää aina olla läsnä ja tavoitettavissa. Kaupasta pitäisi aina saada maitoa ja makkaraa. Pikavippi pitää saada heti että pääsee äkkilähdöllä mahdollisimman kauas.

Terveellistä on välillä sulkea puhelin ja tietokone. Suunnitella kauppalappu ja ostaa viikon ostokset kerralla. Ajaa ostoksiensa kanssa jonnekkin korpikuusen kannon alle ja olla vaan. On vapauttavaa huomata että asiat rullaavat vaikka itse ei olekkaan maisemissa. On terveellistä tajuta että ei ole maailman napa.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Luontainen rytmi

Hiljalleen tässä kuukausien vieriessä olen yrittänyt opetella kuuntelemaan sisäistä-ääntäni tai intuitiotani, miten kukakin haluaa asian ymmärtää.

Olen syönyt kun olen tulkinnut elimistön tarvitsevan ruokaa ja kotona olen kuulostellut, mitä ruokaa elimistöni pyytää minua syömään. Välillä siinäkin on menty ojaan ja kuunneltu sokeririippuvuuden kovaa älämölöä mutta hiljalleen alkaa intuitio kertoa mitä syödä ja koska.

Tässä viime aikoina olen ajatellut laajentaa asiaa myös vuorokausirytmiini. Availen sitkeästi verhoja ja sälekaihtimia kun taas mieheni kulkee perässä hetkittäin sulkemassa niitä. Sitkeästi sammuttelen myös valoja ja sähkölaitteita pitkin päivää ja yksin kotona ollessani pidän päällä korkeintaan yhtä valoa kerrallaan. Tämäkin on seikka jota mieheni ei tunnu käsittävän, hän kulkee perässäni sytytellen valoja ja mutisee liiasta hämärästä.
Haluaisin antaa luononvalon määrittää myös valveillaolon ja nukkumisen rytmin. Jo parina edellisenä aamuna olen herännyt viideltä vessaan ja juomaan ja tuntenut itseni virkeäksi. Aiemmin menin silti jatkamaan unia. Tänä aamuna menin vielä vuoteeseen mutta yritin kuulostella olenko todella nukkunut riittävästi. Puolen tunnin lepäilyn jälkeen totesin ilmeisesti unen riittävän. Kauhistelin vähiin jääneitä unia ja myöhäistä nukkumaanmenoa edellisenä iltana. Toisaalta jos ei aamulla herää kun uni loppuu niin eihän sitä illallakaan väsytä ajoissa. Tänään on sentään vapaapäivä joten nythän sen rytminvaihdoksen pitää tapahtua jos koskaan.

Tässäkin asiassa aika näyttää mitä tuleman pitkää. Uskon kuitenkin kehoni ja mieleni osaavan kertoa mitä se tarvitsee joten en minä ainakaan "heitteillä" ole.

torstai 4. helmikuuta 2016

Mitä tehdä kuin odottelee?

Kävin tänään verikokeessa. Otettava koe oli sokerirasitus ja aikaa siihen menee kaksi tuntia. Ensin otettiin yksi verikoe, sitten juodaan imelää juomaa ja kahden tunnin päästä siitä otetaan seuraava koe.
Koe oli minulle kolmas laatuaan siihen teinivuosien.

Kahtena aikaisempana kertana odottelu on tapahtunut labran yleisessä odotustilassa. Tämän kertaisessa paikassa oli omat yksityiset odotushuoneet pitkään odottaville. Huoneessa oli sänky, nojatuoli, matala pöytä, televisio, kasa lehtiä ja lavuaari peileineen. Sai puuhailla vapaasti. Käytävällä oli vessa ja kukaan ei kuulemma häiritsisi ennen seuraavaa näytteen ottoa. Aikaa siis hieman vajaa 2 tuntia ja tietokonetta ja kännykkääkin saa käyttää. Langatonta nettiä ei sentään mainostettu olevan.

Harkitsin mihin ryhtyisin. Väsytti mutta en halunnut tuhlata aikaa nukkumiseen. Televisio, kännykkä tai aina mukana kulkeva läppäri olisivat olleet helppoja vaihtoehtoja. Sinistä särinää tosin tulee muutenkin joka tuutista ja mieli kuohuu median kulutuksesta. Huoneeseen kuului vain hajanaista keskustelun sorinaa käytävältä. Halusin käyttää aikani hyödyksi hiljaisessa ja melko virikkeettömässä huoneessa.

Päätin käyttää aikani venyttelyyn, joogaan ja hiljentymiseen. Hetken kulutin mukavaa nojatuolia jossa etsin mukavan asennon hiljentymistä varten. Hiljentymisen jälkeen päättelin auringon nousseen ja avasin sälekaihtimet. Näkymä antoi suoraan sairaalan etupihalle. Vaikka olin katutasolla päätin olla välittämättä mahdollisesti hillumistani ihmettelevistä ihmisistä. Hain hyvän asennon peilin edessä ja lähdin venyttelemään. Hain sopivaa lattari- ja vatsatanssista tuttua lantion ja rintakehän pyöritystä jotta saisin jäykän ruotoni hieman aukeamaan. Olen huomannut että selkäni on notkea kuin rautakanki taas arjen kiireiden keskellä. Lopuksi pyörittelin vielä vähän takkuja mutta sekin oli aika rentouttavaa puuhaa. Aika meni kuin siivillä. Kesken parhaimpien venyttelyjen verikokeen ottaja koputti oveen. Hän ihmetteli etten ollut lepäämässä, en tullut kertoneeksi sessiostani. Toisen piston jälkeen korkkasin heti vesipulloni ja kaadoin sen melkein kerralla janoiseen kurkkuuni. Aamupalaa maltoin odottaa. Sairaalan ulko-ovella söin vähän evästä ennen kuin lähdin etsimään bussia kotiin.

Olen tyytyväinen että tulin käyttäneeksi odotus ajan hyvin. Vaikka en ollut tuottelias ja tehnyt hyvää tulosta sain paljon enemmän. Sairaalalta lähtiessäni olin tyyni ja onnellinen, vaikka pistettiin, kaksi kertaa.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Enemmän ekotekoja?

Eilen illalla puhuimme siipan kanssa muun muassa siitä, miten poikkean ajatuksiltani ja myös ulkonäöltäni yleisestä valtavirrasta. Hetkittäin tuntuu raskaalta vastata ihmisten miksi -kysymyksiin, kun tuntuu että, tiedonhalu perustuu vain vähättelyyn tai kummasteluun. Tuntuu siltä että harva joka kysyy "miksi", kysyy sitä aidosta tiedonhalusta ja halusta haastaa myös omia ajatuksiaan.

Pyysin jossain vaiheessa keskustelua miestäni miettimään mikä olisi hänen seuraava ekotekonsa. Mies vastasi tähän jo kulkevansa työmatkat pyöräillen, kierrättävänsä ja ostavansa harkiten. Siippani ihmetteli, eikö mikään riitä vaan pitääkö elämäänsä viedä aina vain askeettisempaan ja askeettisempaan suuntaan.

Tämäpä sai minut hiljaiseksi mutta, kiitos nopean ajatuksen juoksun, vain hetkeksi.

Jos voisin viedä ekoilun täysin itsekkäästi niin pitkälle kuin haluan, omistaisin ison maatilan. Sen reunamille rakentaisin oman pienen mökin, joka lämpeää puulla ja jossa ei ole kunnallistekniikkaa. Maatilalta löytyisi kaivo, läheltä metsä ja kalainen vesistö. Maatilalla olisi myös kommuunin omaisesti muitakin pieniä mökkejä joissa asuisi saman henkistä väkeä ja yhdessä viljelisimme tarvitsemamme ja pitäisimme mahdollisesti esim. lampaita.

Silti minulla on mies, työpaikka, jossain vaiheessa lapsia ja myös ystäviä joista en halua kauas. En voi tehdä täysin itsekkäitä suunnitelmia enkä ole rikas kuin kroisos. Tarvitsen työni. Lapset ja mies toki voisivat asua kanssani maatilalla mutta mieheni ei halua ja biologisia lapsia meille ei ole suotu. Yksikään kukkahattutäti ei antaisi adopio- tai sijaislasta niin alkeellisiin oloihin.

Niinpä elämän valintani laittavat jossain vaiheessa pisteen ekoilulleni, enkä suostu valinnoistani luopumaan. Niiden valintojen puitteissa kuitenkaan ei ole mielestäni muuta estettä toteuttaa ekoteko toisensa jälkeen kuin mukavuuden halu ja itsekkyys.

Vaikka ekoiluni on jo nyt joillekkin punainen vaate aijon pikkuhiljaa toteuttaa ekoteon toisensa jälkeen kunnes voin olla omatuntoni kanssa rauhassa ja tiedän tehneeni kaiken mihin minä pystyin, muut jatkakoon siitä.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Onnellisuutta

Meidän makuhuoneemme seinällä on huonetaulu, suoraan sängyn päädyn yläpuolella. Siinä taulussa muistutetaan siitä että onnellisuus ei ole päämäärä johon pyrkiä vaan tapa matkustaa. Sanasta sanaan taulun englannin kielinen teksti meneen näin: "Happiness is not a destination it is a way of life".

Tuo lause neuvoo lopettamaan "sitten joskus"-ajattelun. Onnellisuus on pienissä asioissa ympärillämme. Onnellisuus ei tarvitse juhlan humua, virtaavaa viiniä, rahan kilinää eikä luksusta.
Todellinen onnellisuus on pienissä asioissa. Arjen keskellä ne asiat ovat niin pieniä että niitä pitää joskus etsiä ympäriltäan mutta niitä on siellä kyllä.

Minulle onnellisuutta on:
  • uudelleen kukkiva huonekasvi
  • juuri herännyt uninen koira, jonka turkki on unen jäljiltä pörrössä
  • kupillinen kahvia keinutuolissa vapaapäivän aamuna
  • siisti koti
  • hymyilevä aviomies
  • tyytyväiset ja kylläiset koirat
  • auringon laikku matolla kevät päivänä
  • ruoan laitto ja leipominen
  • keväällä hangen alta pilkistävä lumililjan varsi
  • kaunis pakkasaamu
  • luonnon syksyinen väriloisto
  • lumisen maailman hiljaisuus juuri oikeanlaisen lumisateen aikana
  • myrskyt
  • puhtaat lakanat
  • sauna
Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Kun miettii vuoden kertoa löytää koko ajan uusia asioita mitkä nostavat hymyn huulille ja tuntuvat sydämessä lämpimältä.

Toiset onnellisuutta tuovat asiat vaativat vähän vaivaa. Meillä koti ei ainakaan pysy siistinä itsekseen eikä puhtaat lakanat itsestään sänkyyn hyppää. Pienet arkiset askareet onnellisuuden eteen oikein maksimoivat tyytyväisyyden määrää. Onnellisuutta lisäävät askareet ja stressiä tuottavan loputtoman työmaan välillä on joskus hiuksen hieno ero.

Joskus kuulin jonkun sanovan joulusiivouksesta sen, että jos aijot viettää joulusi vaatehuoneessa niin toki se kannattaa jouluksi siivota. Muussa tapauksessa siivoa jouluksi vain ne paikat jotka ovat välttämättömiä. Mielestäni tämä on hyvä neuvo. Siisti kotiasi sen verran että kotisi tuntuu onnellisuutta tuovalta ja siellä on hyvä olla. Kodin kuuluu olla lepopaikka eikä loputon työleiri. Elämisen jäljet saavat näkyä, nekin ovat osa onnellisuutta.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Onko pakko käyttää shampoota?

Jo nuorena kuulin ystäväni tädistä joka ei ollut käyttänyt shampoota vuosikausiin ja ystäväni kertoman mukaan sitä ei tämän rouvan hiuksista huomannut. Ystäväni silloin kertoi että hiuksi puhdistaa itseään kunhan on ensin toipunut shampoon vaikutuksesta. Tätä tätiä en koskaan ole tietääkseni tavannut koska asuimme ihan eri puolella suomea tuolloin.

Aikuiseksi tultuani jouduin pitkään etsimään shampoo hoitoaine yhdistelmää joka tekisi hiuksistani "ihanteelliset". Herkän ihon vuoksi kaikki eivät käyneet ja itsepäinen hius takuttui ja pörröttyi toisilla. Löysin sopivat yhdeistelmän ja hiukseni olivat sileät ja kiiltävät.

Olin aina ajatellut että hiusteni väri on jotain maantienharmaan ja likaisen pölyrätin väliltä. Siksipä satunnaisesti värjäsin hiuksiani. Puolessa välissä kolmatta vuosikymmentäni kysyin tutulta parturilta minkä väriseksi hän nimittäisi omaa hiusväriäni. Hänen mielestään hiukseni oli keskivaalea beige. Oi voi! Se kuulosti hienolta, paljon paremmalta kuin maantie tai pölyrätti. Halusin antaa keskivaalea beigen väristen hiusteni olla ihan rauhassa keskivaaleita beigejä. Lopetin hiusteni värjäämisen. Hiukseni kiittivät tästä päätöksestä tervehtyen oikein silmissä.

Kolmannen vuosi kymmeneni loppu puolella halusin radikaalisti vähentää käyttämiäni kemikaaleja. Olen aina ollut sitä mieltä että kaikkeen luotuun on asennettu myös itseään korjaava ominaisuus kun sille annetaan vain tilaisuus. Jätin shampoon. Kukaan ei huomannut mitään. Hiukseni olivat pitkät ja sain ne ovelasti kiinni tai tarvittaessa huivin alle. Työkaverini eivät meinanneet uskoa kun pikkujouluissa tuli kauneudenhoitorutiinit puheeksi ja kerroin etten koko syksyn aikana ole pessyt hiuksiani mutta kuin vedellä. Aina pesulla käydessäni huuhtelin hiukseni huolellisesti, en tehnyt muuta. Shampoottomuus ei tarkoittanut sitä etten olisi pesulla käynyt ollenkaan, toki peseydyin mutta vedellä.

Välillä kokeilin hiusten pesuun myös ruokasoodaa ja etikkaa. Se toimi myös oikein hienosti. Sooda puhdisti hiuksista rasvaisuuden ja etikka teki hiuksista uskomattoman pehmeät ja kiiltävät. Kertaakaan pesun jälkeen, kuivuneet hiukseni eivät haisseet etiikalle vaikka monet sitä epäilevät kuultuaan.

Kolmekymppisenä sain villityksen ruveta lyhentämään hiuksiani. Vähän kerrallaan hiukset lyhenivät joko parturin toimesta tai omin käsin. Lopputulema oli eräänlainen irokeesi josta pidin hurjasti. Se sopi minulle eikä vastaan tullut toista samanlaista.
Hiuksilleni olen aina uskaltanut tehdä eniten koska ne kasvavat aina takaisin. Irokeesi oli kiva kokeilu. Kolmenkympin kriisissä otettu tatuointi olisi ollut lopullinen mutta hiuksillaan voi aina huvitella ja kokeilla kaikkea uutta.

Irokeesi vaiheen jälkeen päätin kasvattaa siistin pixietukan joka olisi ikäiselleni mielestäni aika sopiva ja helppohoitoinen. Jossain vaiheessa kun pixie leikkaus oli jo melkein valmis halusin antaa hiusteni taas kasvaa pitkiksi.

Hurjan pitkiksi hiukset eivät ehtineet kun päätin jälleen lopettaa vähäisenkin ja satunnaisen shampoon käytön. Edellisessä postauksessa mainitun "eettisen havahtuminen" jälkeen aloin jälleen haaveilla ns. rastatukasta eli lockseista. Locksit ovat aina kiehtoneet minua ja mielestäni niiden tuoma huoleton lookki on minua erittäin paljon miellyttävä. Tiedän muutamia aikuisiakin joilla on tai on ollut locksit, ja ne ovat ihanat.

Aluksi serkkuni takutti hiukseni tupeerauskammalla sopivan kokoisiin takkuihin. Hiukseni olivat kuitenkin vielä liian liukkaat, joten takut aukesivat itsestään. Sitten luin takkutukka-foorumilta vinkkejä hiusten takuttamisesta. Vertailin eri tekniikoita ja päädyin huovuttamaan hiukseni hieromalla. Kyseinen menetelmä vaatii kärsivällisyyttä mutta on kenties kaikista hellävaraisin hiuksille. Päivittäin hieron hiuksiani villalapasella päätäni vasten. Aluksi hiukset toki vain pörröttyivät. Viikossa tukka takkuuntui melkein yhdeksi isoksi takuksi. Parissa viikossa ohuita takkypötköjä lähti erottautumaan muista hiuksista. Nyt ohuita locksi pötköjä on puoli päätä täynnä. Niskahiukset tuntuvat takuttuvan hitaammin kuin päällä olevat hiukset.
Tällä menetelmällä takut ovat todella valmiit ehkä vuoden päästä aloituksesta mutta hiljaa hyvä tulee. Toisaalta tällä menetelmällä tehdyt takut ovat myös ehkä helpoiten avattavissakin jos tulee toisiin ajatuksiin.

Takkupäätä olen nyt pari kertaa pessyt mäntysaippualla ihan karkeuttamistarkoituksessa. Jatkossa huolellinen vesipesu saa riittää. Takkutukka ei edes näytä likaiselta tai rasvaiselta kun likaisena kiiltävää tasaista pintaa ei edes ole. Ihanteellinen hiusmuoti siis luonnonmukaisesta elämästä nauttivalle.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Ettei kenenkään tarvisi kärsiä siitä, että minulla on maha täynnä...

Otsikon ajatus on lainattu vagaaniliiton sivuilla julkaisemastaan Kirsi Helinin kolumnista. Se jotenkin hyvin kuvastaa nykyistä ajatteluani, ruokavaliotani ja kulutustapojani.

Marraskuussa facebookin uutisvirrassa tuli vastaan oikeuttaeläimille tahon julkaisemaa videomateriaalia tuotantoeläin laitoksista ja teurastamoista. Ensin katsoin sen ilman ääniä, en halunnut saada traumoja kuulemaalla eläimiä. Se vaikutti minuun kuitenkin voimakkaasti. Videossa oli lopussa maininta oikeuttaeläimille- ja vegaaniliitoista. Katsoin kyseisten tahojen nettisivuja ja tein päätökseni. En halua olla omalta osaltani edesauttamassa eläinten huonoa kohtaloa.
Nisäkkäiden lihaa en tosin ole voinut enää vuosiin syödä nivelvaivojeni vuoksi mutta kala ja kana on maistunut oikein hyvin.

Sinänsä en vastusta lihan syöntiä mutta turhaa kärsimystä pitää voida välttää.

Ensi töikseni hankin itselleni virvelin ja kalastusluvan. Kun kalastan itse voin olla varma siitä että kalastan vain sen mitä syön. Kalan syömiseni ei myöskään uhkaa kalakantaa, vesinisäkkäitä tai vesilintuja kuten monesti kalastettaessa verkoilla tai muilla tehokalastus muodoilla. Tiedän myös sen että kalastamani kalan ei tarvitse räpiköidä laivan kannella tai lastiruumassa odottaen tukehtumiskuolemaa vaan se tapetaan nopeasti ja tehokkaasti.
C&R eli kalastusta & vapaaksi päästämistä vastustan rajusti. En ymmärrä miksi kalastus on urheilua tai varsinainen harrastus. C&R kalastuksessa yritetään saada mahdollisimman isoja kaloja jotka punnitaan, kuvataan ja vapautetaan luontoon. Mielestäni sellainen kalastus tuo kaloille turhaa stressiä ja vahingoittaa mm. kalojen herkkää ihoa, vaikka toimenpiteet suoritettaisiin kuinka varovaisesti tahansa.
Kalastan vain ravitakseni itseäni ja perhettäni.

Jos olisin perehtynyt metsästykseen tarpeeksi ja tietäisin että riistaa ei ole jahdattu turhan pitkään pelkästään metsästyksen ilosta vaan tapettu nopeasti ja ilman turhaa kitumista voisin syödä myös riistaa. Toistaiseksi kyseinen tietämys kuitenkin minulta puuttuu.

Jätin hiljalleen pois myös maitotuotteet ja kananmunan. Molempiin liittyy kyseenalaisia seikkoja joista minun omatuntoni ei jätä minua rauhaan. Kananmunaa käytin muutenkin harvoin ja sen korvaaminen on loppujen lopuksi aika yksin kertaista. Maitotuotteiden kasvispohjaisia korvaajiakin on yllättävän paljon ja kokeilemalla löytyy itselle mieleiset.

Kuva lainattu vegaaniliiton sivuilta.
Aluksi tuntui että mitä tässä sitten söisi. Kun katsoi sieltä kanapaketin ja kaupan tuoretiskin takaa vähän laajemmin niin onhan tuota paljonkin mitä söisi. Eikä tarvi varmasti sanoakkaan että suomalainen ravitsemussuositus puoli kiloa kasviksia päivässä ei tuota enää minkäänlaista vaikeutta.
Mielikuvitusta auttoi myös nettisivu kauppojen valmistuotteista jotka ovat vegaanisia samoin kuin kasvisyöjän infopaketti.

Näillä ajatuksilla tällä kertaa.