Lenssun selätystä

Eilen oli vain vähän outo tunne kurkun ja korvan välillä. Lisäksi ehkä vähän palelsi. Tänä aamuna pää oli kipeä, nenä tukossa ja kaikin puolin nuutunut olo. Flunssahan se sieltä on tulossa. Työpäivä oli piinallinen ja ikään kuin vaistoten muutenkin kurjan olon myös asiakkaat olivat ihan mahdottomia.

Kotiin tultuani etsin helposti saataville troppini, jotka auttavat flunssaan ihan varmasti. Kuvassa on yrttiteetä villiyrteistä, kuivatua pajunkuorta, siankärsämönkukkia sekä mesiangervonkukkia, sitruunaa (yleensä suosin tuoretta mutta hätätilanteita varten pitää kaapista löytyä myös pullo sitruunamehua), hunajaa, tuoretta inkivääriä ja valkosipulia sekä valtava kasa pestäviä nenäliinoja. Nenäliinoja lukuun ottamatta, sekoittelen kuvan tuotteista erilaisia teejuomia ja uutteita joita juon pitkin päivää.

Kunhan troppaamisen aloittaa ajoissa, eikä jää odottamaan kuumeen nousua tai yskän alkamista, jää sairastaminen onneksi aika lyhyeksi.

*Atshii* ja terveyttä syksyyn teille muille.

Noin vuosi vierähti

Näin sitä vierähti vuosi ilman tekstin tekstiä. Mielessä on ollut paljon kirjotusta vaativia aiheita ja otsikoita, mutta viimeinen kipinä on puuttunut.

Nyt kipinän sytytti tuttava, joka on innostunut ekologisesta elämästä, ja kyseli muutamia vinkkejä. Kerroin blogistani ja ilmeisesti kahlattuaan lyhyen blogini läpi, hän kertoi odottavansa lisää lukemista. Voi miten mukavalta tuntui saada innostavaa palautetta.

Vuoden hiljaisuuden jälkeen voisin kertoa missä menen oman ekologisen ajatukseni kanssa nyt.

Viimeisen vuoden aikana päätään on nostanut omavaraisuus-ajattelu. Totuus on, ettei tässä yhteiskunnassa pysty käytännössä kovin helposti täydelliseen omavaraisuuteen, ja yhteiskunnasta irroittautuminen, niin houkuttelevaa kuin se ehkä olisikin, on käytännössä mahdotonta. Silti edes osittainen omavaraisuus ruoan, lämmityksen ja veden suhteen olisi hienoa. Luksuksen puolelle mentäisiin, jos sähkönkin saisi itse tuotettua, mutta se vaatii jo valtavia investointeja.

Jo vuosia sitten minua on kovasti kiehtonut suomen alkuperäisten kotieläinten säilyttäminen. On suomalaisia nauta-, kana-, lammas- ja vuohirotuja, eikä suinkaan saa unohtaa ihanaa suomenhevostamme. Toki nämäkin kotieläimet ovat tänne suomenniemelle joskus tuotu, mutta vuosikymmenien aikana ne ovat sopeutuneet Suomen vuodenaikoihin ja ilmastoon.

Pikkuruista omavaraisuutta ja lähituotantoa silmällä pitäen hankimme muutaman kanan. Suomi-innostuksen myötä rotu oli tietenkin suomalainen maatiaiskana, alhon kanta. Kanojen mukana tuli vahingossa muutama viiriäinen, ja siitä se ajatus sitten lähti. Ensimmäisen talven kanamäärä näyttää olevan 4 munivaa, 3 kukkonuorikkoa ja 8 tipua. Viiriäispuolella munijoita on vajaat parikymmentä ja kukkoja jää kuuteen parveen, kuhunkin yksi. Todellisuudessa ensimmäiset kanat tulivat meille jo viime talvena, mutta tämä tuleva talvi on ensimmäinen koko talvi kun meillä on kanasia.

Kanojen seuraaminen on todella mahtavaa. Sanonnat 'nokkimisjärjestys', 'kukkona tunkiolla' ja 'suoja emon siiven alla', saavat ihan elävän merkityksen. Kuten kaikilla muillakin eläimillä myös kanoilla on oma persoonansa. Porkkana-kana, kanoistamme vanhin, on napakka järjestyksen pitäjä ruokakipolla, eikä nuorilla kukkopojilla ole mitään asiaa syömään ennen kuin rouvasväki on syönyt kupunsa täyteen. Peruna-kana taas on seurallisin ja oikein helposti huomattava persoona. Elina-kana karttaa kosketusta viimeiseen asti, mutta tipujaan suojelee vaikka sudelta. Anna-kana on hurmaavan kaunis sylikana, joka tulee hakemaan herkkuja olkapäältä.

Kun kanat saavat jonkun herkkupalan, esimerkiksi kastemadon, alkaa madon saanut kaakottamaan hurjasti ja ryntäilemään ympäri häkkiä löytääkseen rauhaisan sopukan, jossa nauttia madosta. Tästä metakastahan kaikki muut huomaavat herkkupalan löytyneen ja ryntäävät osingoille. Aikamoisen metakan ja kisailun jälkeen herkku on kadonnut napsuviin nokkiin, ja rauha palaa kanalaan. Olen yrittänyt vinkata, että jos kaikessa hiljaisuudessa herkun löytänyt kiskaisisi sen kitusiinsa, niin saisi varmemmin syödä löytämänsä. Kanojen mielestä silloin ilmeisesti kuitenkin puuttuisi kaikki jännitys elämästä.

Kuvassa Ukko-Vihreä, joka kuoriutui meillä, mutta sai kodin Kemijärveltä

Kesällä kävin kehruukurssilla ja langan teko onnistunee nyt jo. Tosin oikein nättiä lankaa saadakseni pitää vielä vähän reenata värttinän pyöritystä. Karstat löysin netin keskustelupalstalta ja paketin mukana tuli koirankarvaa. Vielä puuttuu värttinä ja lampaanvillaa niin sitten lankatehdas pääsee käynnistymään ihan toden teolla. Ensi kesänä ehkä saadaan oma "angoravillatehdas" tai kaksi.

Toki kaupasta ostaen saisi tasalaatuista lankaa helpommin ja pienemmällä vaivalla, mutta siitä puuttuisi se fiilis ja arvostus omaa työtään kohtaan olisi vain puolinainen, kun langan saamiseksi on tarvittu vain bensaa ajoneuvoon ja pankkikortin vingutusta.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu lampaita, vuohia, kaneja, kasvimaa, kasvihuone ja jotain muuta sellaista pientä. Niitä avaan silti vasta kun suunnitelman rupeaa konkretisoitumaan. Pitäähän jotain jättää teidän lukijoiden mielikuvituksenkin varaan.

Muovitonta herkuttelua

Kohtalaisen pieneltä ekoteolta kuulostaa ajatus muovin käytön vähentämisestä. On simppeliä pitää mukana pientä kangaskassia heräteostoksia varten. ja lähteä isommille ostoksille suunnitellusti kestokassit mukana. Hedelmäpusseja on myös helppo korvata valmiiksi myytävillä tai vaikka vanhoista valoverhoista ommelluilla pikkupusseilla.

Kun muovitonta elämää yrittää viedä tarpeeksi pitkälle, joutuu kompromisseihin ja saa tottua pieneen pään vaivaan. Ei olekkaan kovin helppoa keksiä miten voi korvata muovittomasti jonkun kulutustuotteen johon on tottunut. Jugurttia saa kierrätettävissä pahvitölkeissä, mutta evääksi sellainen muovipikari on vain niin näppärä.

"Karkkipäivä" toi minulle hieman päänvaivaa. Ensin tuntui, että lähes kaikki naminanna on pakattu kaupanhyllyssä muoviin tavalla tai toisella. Nekin pienet karkkilaatikot joista oltiin minun lapsuudessa todella onnellisia on yleensä pakattu muovikääreeseen. (Lapsuudessani oli luksusta jos sai ihan omaksi karkkilaatikon niin ettei sitä tarvinut jakaa sisaruksien kanssa. Omia karkkipusseja tuskin koskaan saatiin, ehkä korkeintaan jouluna.)

Tänään päätin, kotimatkalla töistä, koukata ison marketin kautta. Siinä marketissa on kattava valikoima läheskaikkea mitä kuvitella saattaa. Karkkihyllyllä oli muoviinpakattuja nameja monta hyllymetriä. Silti kun oikein valikoiden otti, niin aikamoisen kasan namuja löysin, joita ei ollutkaan kääräisty muoviin.

Brunbergin pusut ja Fazerin sininen on pyöräytetty metalliin, mutta molempien metalli kelpaa metallin keräykseen. Joten se metalli ei päädy hyödyttömiksi kaatopaikalle. Fazerin suklaiden paperikääre ja irtokarkkipussi käyvät paperinkeräykseen. Loput kuvassa näkyvästä pakkausmateriaalista ovat pahvin- ja kartonginkeräyksen "asiakkaita".

Eikä tarvi valittaa valikoiman pienuudesta. Irtokarkkeina jo pelkästään löytyy jo vaikka mitä ja vaikka jätettäisiin irtokarkit laskuista on kuvassa hedelmäkarkkia, salmiakkia, lakritsaa ja suklaata. Luulisi löytyvän jokaiselle jotakin.

Omenaa siellä ja omenaa täällä

Meidän pihassa on kaksi omenapuuta. Tien laidassa on satoisampi jonka omenat ovat hyviä hillo- ja mehuomenia. Olen itse epäillyt sitä Valkeaksikuulaaksi tai joksikin vastaavaksi. Vasta tänä vuonna olen kunnolla hyödyntänyt sen puun omenia.
Puutarhan reunalla, suoraan takaovea vastapäätä on toinen vähempi satoinen omenapuu jonka omenat ovat erittäin mehukkaita ja raikkaita. Ne ovat siis suorastaan kielen mukanaan vievän hyviä.

Kun muutimme tähän taloon kokemukseni kotimaisista omenista oli todella vähäinen. Ensimmäisenä syksynä annoin pudokkaiden jäädä maahan omenapuiden alle koska heräsin omenien keräämiseen vain hetkeä ennen lumen tuloa ja silloin omenoita puiden juurella oli valtavasti. Omenapuiden hoidosta aiemmilta vuosilta ei ole tietoa ja toisena kesänä törmäsin lievään muumiotautiin molemmissa omena puissa. Satoakin kyllä tuli mutta niukasti. Rupesin silloin voimieni mukaan keräilemään omenoita jotka pusseissa meni sekajätteen mukana poltettavaksi jäteasemalle.

Tänä vuonna omenoita on kerätty mahdollisimman paljon. Hilloa keittelin kaksi 10litran satsia ja kuivauskokeiluita tein myös. Ensimmäinen kuivauskokeilu oli hidas, määrä oli pieni ja se koetteli hermojani. Ensimmäinen kuivauskokeilu siis oli pellillinen omenoita kiertoilmauunissa, 40 asteessa.

Toista kokeilua varten pyysin miestäni pesemään, ikkunoiden vaihdon myötä turhiksi jääneet, ikkunoiden sääskiverkkokehikot. Kehikoille siivutin omenoita oikein pari ämpärillistä. Saunomisen jälkeen nostimme kehikot puusaunan jälkilämpöön. Jälkilämpöjen mentyä noin 8 tunnin päästä, laitoin saunaan puhaltamaan auton sisätilalämmittimen. Ilmanvaihto saunassamme on hyvä ja omenat kuivuivat vuorokaudessa purkituskuiviksi. Kolmatta erää en enää ole ehtinyt laittaa mutta ensi vuonna sitten viimeistään. Puiden viimeiset omenat ajattelin siivuina pakastaa odottamaan talvisia omenapiirakoita ja kiisseleitä.

Linjoilla jälleen...

Pitkä tauko blogissa ei ole ollut tyhjää täynnä oleva hyödytön tauko. Tämä kirjoitusten väliin jäänyt aika on täyttynyt pohdinnasta ja oman elämän suuntaamisesta monella eri saralla. Olen myös lukenut inspiraation lähteeksi monia blogeja ja myöhemmin esittelen niistä muutaman suosikkini.

Uusi uskaltautuminen kirjoittamaan lähti kumpuamaan ajatuksesta etten enää kirjoitakkaan tätä blogia muita varten vaan täysin itselleni. Jos joku lukijoista silti saa tästä jotakin itselleen niin sehän on vain ekstraa.

Mökkitie ja minä

Tällä hetkellä "määrittelen" itseni eettiseksi sekasyöjäksi. Eettinen sekasyöjä on ihan itse kehittelemäni termi. Aiemmin "ilmoittauduin" vegaaniksi luonnonsuojelu syistä mutta vegaanius oli loppujen lopuksi aika kaukana omista ajatuksistani. En ajattele että eläimen tai eläinperäisten tuotteiden käyttäminen olisi väärin mutta eläimen riisto ja kaltoinkohtelu ihmisen nautinnoksi on ehdottomasti väärin. Kun eläimiä kohdellaan hyvin ja pidetään huoli ettei eläimen käyttäminen ruoaksi tai muuksi hyödykkeeksi ole luonnolta pois on mielestäni ihan luomiskunnan järjestyksen mukaista käyttää eläintä ravinnoksi.
Tämä pohjautuu myös henkilökohtaiseen vakaumukseeni. Uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja Raamattun sanaan. Pyrin pitämään Raamattua elämäni ohjenuorana enkä ole löytänyt Raamatusta periaatetta joka kieltäisi eläinten käyttämistä ihmiselle hyödyksi. Raamatusta kyllä löytyy kohta jossa kehoitetaan suojelemaan luontoa. Senhän tekee itsestään selväksi sentään jopa Raamatun ensi lehdet joilla kerrotaan Jumalan luoneen maailman ihmiselle lahjaksi ja asuinpaikaksi. Ei lahjaksi saamaansa kotia kukaan halua tuhota. Maailmasta tulisi pitää huolta parhaalla mahdollisella tavalla.

Edelleen syömme pääosin kasvispohjaista ruokaa koska eettinenliha on kallista ja hankalasti saatavissa. Satunnaisesti kalastan ja välillä satsaan riistaan, poroon tai luomulihaan jonka alkuperän, omistajan ja teurastustavan tiedän. Mielessä on käynyt myös lihantuottaminen ihan itse.

Hyödynnän myös mahdollisimman laajasti luonnon antimet ja puutarhan mahdollisuudet. Kuluneena kesänä puutarhan käyttö oli hyvin vaatimatonta koska talon ulkoseinien remontointi valloitti puutarhan ja vei perheemme nikkaroijan ajan. Ensi kesänä saan toivottavasti kasvatuslavoja pihamme pullolleen.

ps. Jollain keskustelupalstalla netissä joku kysyi miksi pitää määritellä itsensä jonkin termin mukaan, kun kyselin mikä olen näiden ajatuksieni kanssa kun en vegaanista käy. Kyselijä epäili että kyse on jonkinlaisesta egonsa pönkittämisestä. Itselleni ajatus on ennemminkin kaltaisteni löytäminen ja ajatusten vaihtaminen. Jos olet vegaani, bi-seksuaali tai vaikka kettutyttö löydät samallalailla ajattelevia netin syövereistä helpommin jos tiedät minkä hakusanan laitat googleen. Google tai muutkaan hakupalvelimet eivät osaa auttaa jos kirjoitat sinne että :"on ihan ok syödä eläimiä jos varmistat ensin ettei eläimet ole joutuneet syyttäsuotta kärsimään ollakseen ihmiselle hyödyksi mutta silti painotus on enemmän kasvisruoka pohjainen". Että sillei.

Jätettä nolla, osa 1

Olemme aloittaneet projektin jonka tähtäimessä on saada pihassamme olevat, parin viikon välein tyhjennettävät, roska- ja peperinkeräysastiat lähes hyödyttömäksi. Paperinkeräysastiasta luopuminen on helpompaa koska onhan kunnan hyötyjätepisteillä paperinkeräys mutta sitä vauhdittamaan hankimme myös postilaatikkoomme "ei mainoksia" -kyltin. Samalla kaikki mahdolliset turhat lehtitilaukset, mm. bonuskorttien myötä tuleva mainosposti, on joko lopetettu tai siirretty sähköiseen muotoon.

Viikon mittaisen jätetestin aikana huomasimme että suurin osa taloudessamme tulevasta energiajätteestä on itseasiassa biojätettä. Vielä meillä ei ole biojäteastiaa omassa pihassa. Se on kovasti ollut haaveena ja harkinnassa mutta järkevä astia on kohtalaisen kallis. Tässä remontin tiimellyksessä rahareikiä on monta muutakin. Hyvin toimivalle biojäteastialle olisi siinäkin mielessä tilausta, että siitä saatavaa hedelmällistä multaa voisi loistavasti hyödyntää puutarhassamme.

Vastaan vyöryvä tavarapaljous

Viime aikoina olen aloittanut massiivisen projektin kotonani. Olen ryhtynyt määrätietoisesti laittamaan pois tavaroita joita en ole tarvinut vuosiin. En ole luonteeltani "tätä voi vielä joskus tarvita -tyyppiä" mutta silti tavaraa pakkaa kertymään.

Harrastukseni kotona ovat moninaiset ja sen puitteissa on tavaraa kertynyt. Meidän nurkista ja laatikoista löytyy kuntoiluvälineitä kiitettävä määrä, tarvikkeita huovutukseen, ristipistoihin, kirjontaan, ompeluun, virkkaukseen, neulontaan, tarvittavat varusteet vaellukseen ja vaellusleirien vetämiseen, lapsi- ja nuorisotyö materiaalia peleineen ja leikkeineen sekä muun muassa myös kalastustarvikkeita. Eihän mainitsematta sovi tokikaan jättää myös koiraharrastuksen vaatimia välineitä eikä puutarhan ja huonekasvien kasvatukseen soveltuvia välineitä. Pitää myös ottaa huomioon keittiössä tapahtuvat toimet esimerkiksi leivonta, mehustus, hilloaminen ja säilöntä.

Edellä mainittujen tavaroiden lisäksi on vielä vaatteet kaikkiin kuviteltavissa oleviin tilanteisiin nuotion ääressä tapahtuvista nokipannukahveista hienoihin kirkkohäihin ja iltapukujuhliin. Tokihan nainen tarvitsee myös käsilaukkuja, huiveja, hattuja, kenkiä, koruja ja meikkejä.

Ja nämä edellä mainitut ovat tavallaan minun tavaroitani, siihen päälle vielä melkein vastaava arsenaali mieheni tavaroita hänen mielenkiinnon kohteisiinsa.

Muuttokuormamme oli melkoinen, kaksi vuotta sitten ja nykyinen suhteettoman suuri omakotitalomme tuntuu ajoittain ahtaalta.

Kuten useita rivejä aikaisemmin mainitsin, olen nyt ryhtynyt miettimään mistä kaikesta voin luopua ilman että todellakaan jään mistään paitsi. Mitä tavaroita voin jakaa naapureiden kanssa tai lainata ystävilleni tai ystäviltäni. En myöskään näe tarpeellisina säilyttää kaikkia "tavoite"vaatteita koska vaatemakuni on muuttunut melkoisesti aikaisemmasta. Minun ei tarvitse säilyttää kaikkia koruja jos en niistä pidä enkä koskaan käytä. Käsilaukkuja en käytä kymmentä yhtä aikaa joten vähintään puolet voi laittaa pois. Kengistä käytän kuitenkin lähes aina niitä samoja. Voin jättää yhdet tummat juhlakengät ja yhdet vaaleat, vaelluskengät on näppärät ja samoin saappaat ja lenkkarit. Kaikki, joskus ja jouluna jos silloinkaan käytettävät, kangaskengät ja sandaalit voi laittaa kiertoon.

Aluksi tavaroiden pois laittaminen oli vaikeaa mutta hiljalleen vapautuva lisätila on tuonut tyytyväisyyttä ja tilaa jopa hengittää. Mitään jo pois heittämääni en kaipaa takaisin.