Ainahan se on mielessä...

... LOMA!

Hiihtoloma alkoi vihdoin. Miehellä ei valitettavasti ole lomaa vielä tänä vuonna ja siksi loman puuhien tuumiminen olikin tuottaa hieman pään vaivaa. En halua olla lomalla vain kotona ja kavereiden nurkkiin meno ei jostain syystä houkuttanut. Pohdin aikani ja päädyin lähtemään muutamaksi yöksi kylpylään, jossa olisi yöpymisen hintaan kuuluvia ohjattuja liikuntatuokioita ja terveellistä ruokaa. Paikaksi tällä kertaa valikoitui Ikaalisten kylpylä.

Ikaalisiin ei tarvitse matkustaa tuntikausia täältä pohjoiselta rannikolta ja miljöökin on hatarasti tuttu. Ikaalisten kylpylässä oli myös mahdollista kokeilla Asahi Health® -tuntia. Opiskeluaikoina kokeilimme koulussa Asahia ja se tuntui kivalta.

Paikassa oli plussaa myös se että kohtalaisen lähellä asuu myös useampia ystäviäni joita voisin pyytää mukaan. Kuitenkaan kukaan ystävistäni, ketä keksin mukaani kysyä, ei päässyt tulemaan. Voi mikä pettymys. Pohdin jo että unohdan koko ajatukseni kylpylästä kunnes tajusin että sehän juuri oli sitä mitä halusin.

Haluan viettää muutaman päivän liikunnan, hyvän ruoan ja omien ajatusteni kanssa. En tarvitse juuri nyt ympärilleni ihmistä joka pitää minulle seuraa ja jolle minä pidän seuraa. Haluan olla yksin. Jos yksinäisyys ahdistaa voi mennä saunan lauteille tai porealtaaseen rupattelemaan tuntemattomille mummoille. Enhän kuitenkaan ole siellä niin totaalisen yksin kuin lapin erämaassa.

Yksinäsyyden terää taittamaan otan myös tabletti-tietokoneen. Mahdollisesti yksin olo toisikin sellaisia ajatuksia joista olisi jaettavaksi asti.

HC kamaa

Tämä postaus voi olla joillekkin "herkemmille" jo vähän liikaa. Eriäviä mielipiteitä löytyy varmasti lukijoilta. Iloinen yllätys on, jos joku on vähän samoilla kannoilla kun minä. Uskallan kirjoittaa tämän silti. Tiedostan itse sen että, en julista tässä nyt mitään ehdottomia ikiaikaisia totuuksia vaan ihan omia pohdintojani. Toivottavasti kriitikotkin osaavat ajatella näin.

Olen tässä nyt vajaan puolen vuoden kuluessa ihmetellyt kuinka taidollisesti ihmisruumis kaikkine toimintoineen on luotu. On oikein pakko nostaa hattua Luojalle.

Nuorena aikuisena minulla todettiin mekaaniselle ärsytykselle yliherkkä iho eli kansantajuisemmin kosketusallergia. Vesipisaroiden rummutus suihkussa ihoa vasten, vaatteiden saumat ja pesumerkintä laput, käteen otettavat esineet ja muut mukavat saavat ihoni kutiamaan pohjattomasti. Rasvaus ja raapiminen tietenkin pahentavat oireita valtavasti. Vaivaan oli simppeli apu, olen usean vuoden aikana syönyt vuoden jokaisena päivänä yhden tavallisen allergialääkkeen. Lääkkeen unohtaminen on noin 12 tunnin kuluttua näkynyt kämmenien ja jalkapohjien armottomana kutinana. Saman on tehnyt aikaisemmin lääkkeen puolittaminen, eli annoksen pienentäminen.

Vajaan puolen vuoden ajan olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä syödä ns. puhdasta ruokaa intuitiivisesti. Olen siis syönyt ruokia jotka on tehty tavallisista raaka-aineista. Jos tuoteselosteen sanahirviö ei ole ollut lausuttavissa tai ymmärrettävissä olen jättänyt tuotteen kaupan hyllyyn. Olen myös yrittänyt opetella kuulostelemaan mitä ruokaa kehoni pyytää. Samalla ruokavalioni on siirtynyt vegaaniin suuntaan, sopivissa mittasuhteissa.

Näiden muutosten jälkeen olen voinut puolittaa allergialääkeannokseni ilman mitään oireita. Huomio on ollut mielenkiintoinen.

Omien havaintojen ja muutamien muiden ihmisten mielipiteiden perustella olen alkanut pohtimaan ravitsemuksen vaikutusta kokonaisuuteen ihan uudella tavalla. Ravitsemuksella on muutakin merkitystä kuin ylipainon kanssa kamppaillessa ja kolesteroolien kanssa tasapainoillessa.

Uskon että ihmisen kehoon on luotu itse itseään korjaava ominaisuus. Ominaisuuden toimiminen riipuu siitä millaista ravintoa kehomme saa.

Jos talostasi on savupiippu rikki ei asiaa hyödytä vaikka tilaat muurarin paikalle, jos annat hänelle korjausmateriaaliksi lautaa ja nauloja. Paraskaan muurari ei korjaa piippua väärillä materiaaleilla.

Ravitsemuksen kanssa on samoin kuin kaikkien muidenkin asioiden kanssa. Olemme yksilöitä. Minulle vegaanius sopii, joku täydentää sitä riistalla ja kalalla. Kyse ei olekkaan pohjimmaisesta ruokavaliosta tai aatteesta. Kyse on paluusta puhtaan ruoan ääreen. Paluu juurille ja pohjalle. Kun elintarviketeollisuus on kehittynyt on ravitsemuksemme viety aika kauas alkuperäisestä.

Leivän tarvittavat ainekset ovat vesi, jauho, suola ja hiiva. Nämä löytyvät lähes kaikista kaupan leivistä. Tosin leipäpussien takana on maininta myös nostatusaineista, säilöntäaineista, sakeuttamisaineista, happamuudensäätöaineista yms. Maininnat ovat aika epämääräisiä. Luonnosta en ole löytänyt happamuudensäätöainepuuta josta kyseistä tuotetta saataisiin. Se on jotain muuta kuin alkuperäistä ravintoamme.

En tarjoa ajatuksiani ehdottomina totuuksina ja valmiiksi pureskeltuina. Tarjoan ne pureskeltaviksi, mielipiteitä herättäviksi ja ehkä myös ajatusten suuntaviivoiksi. Kehoitukseni onkin aina ollut se ettet ota kenenkään gurun sanoja elämän ohjeeksesi ennen kuin olet ruotinut sanoista roskat pois ja pohtinut niitä perin juurin. En ole guru mutta ehkä ajatuksissani voi joku jyvä olla.

Aamupala yhdelle

Olen ihminen jolla on voimakkaasti eri kausia. Kotona toteutettavat harrastukset kulkevat kausissa ja samoin syömäni ruoat.

Välillä minulla on lukemiskausi, jolloin kaikki liikenevä joutilashetki kuluu kirja kädessä. Kirjoiksi kelpaavat kaikki "euron rakkauksista" tietokirjoihin. Jos ei muuta luettavaa jossain ole luen vaikka pakkausten tuoteselosteita. :D
Sitten saattaa iskeä neulomiskausi, jolloin valmistuu vinhalla vauhdilla villasukat ja lapaset toistensa perään.
Sitten voi olla myös virkkauskausi, päiväkirjakausi, leipomiskausi, siivouskausi, ristipistokausi, palapelikausi ja vaikka mitä muuta. Harrastuksissa kausi ei yleensä vaihdu kun edellinen homma on tullut valmiiksi vaan erilaisia käsitöitä ja muita luoviapuuhia on kesken vaikka millä mitalla.

Syömisissä minulla on myös erikausia. Joskus syön aamupalaksi viikkokausia samaa aamupalaa ja välillä on taas "joka aamu erilaista" -kausi. Vegaanius on tällähetkellä pysyvä elämänasenne mutta kyllä senkin sisällä voi näköjään viettää erilaisia kausia.

Tämän aamun erikoisuus on banani-saskatoon-viinimarjamehu -smoothie.
Banaani uhkasi tummua liikaa, haluan syödä vain erittäin keltaisia (melkein jopa vihertäviä) banaaneita.
Saskatoon -marjat olivat uusi kokeilu jota vihdoin uskaltauduin kaupasta ostamaan. Aamupuuron kanssa tuossa viime viikolla ne toimivat myös ihan hyvin.
Viinimarjamehua otin pakkasesta sulamaan kun sunnuntaina oli väkeä pelaamassa mutta sitä en muistanutkaan laimentaa kannuun valmiiksi joten jäi juomatta.
Latosin kaikkia korkeaan oluttuoppiin ja sauvasekoittimella tasaiseksi. Ei tarvinut sokeria eikä mitään muutakaan. Herkullista ja taatusti myös terveellistä.

Suosittelen!

24/7

Törmäsin tässä hiljattain ajatukseen että yhteiskunta on auki 24/7. Se oli aika pysäyttävä ajatus. Tottahan se on, viimeisin "uudistus" asiaa tukemaan oli kauppojen aukiolojen vapauttaminen. Samalla on viety arjen ja pyhän/juhlan välinen raja vielä kapeammaksi.

Kun kaikki asiasi voit toimittaa melkein milloin vain, on vaikea ottaa aikaa sille, mitä jokainen ihminen tarvitsee, eli levolle. Pankki- ja vakuutusasiat voi hoitaa aamusta iltaan, vaikka omalta kotisohvalta. Kauppaan pääsee yölläkin. Kampaajallekin voit mennä vaikka keskellä yötä, jos kampaaja jaksaa silloin enää tukkaa kähertää.

On ymmärrettävää että tiettyjen yhteiskunnan osien pitää toimia milloin vain. Onnettomuudet sattuvat useimmin ilta- ja yöaikaan. Lumi ei sada vain virka-aikana. Vesiputketkaan eivät kunnioita lepopäivää, jos ovat rikki mennäkseen.
Pankkiasoilla taas harvoin on akuuttia kiirettä. Kauppaostokset voi useimmiten järjestellä arjen lomaan, niin ettei tarvi kauppiaan päivystää yötä myöten ja pyhäpäivinä. Joululahjojakin on aikaa ostaa miltei koko vuosi mutta silti kaupan henkilökunta raahautuu jouluaattona kilisyttämään kassakoneitaan.

Itseäni surettaa että levolle ja pyhille ei anneta sitä arvoa joka niille kuuluu. Pyhäpäivän ei välttämättä tarvitse tarkoittaa kirkollista pyhää. Ne nyt ovat suomessa kulttuurihistorian perintöä almanakassa ja aikoinaan niitä on arvostettu suomen laajuisesti hyvinkin paljon.

Toki jokainen voi itse määritellä käykö kaupassa sunnuntaina tai yöllä. Itse voi pyhäpäivänsä viettää milloin parhaaksi kokee. Kuitenkin näen sen suunnan kyseenalaisena että aina pitää kaiken olla saatavilla. Individualisti ihmiselle tekisi hyvää välillä se että joutuu odottamaan. Ei täällä pitäisi aina olla niin kiire.

Ei ole ihme että ihminen uupuu kun pitää aina olla läsnä ja tavoitettavissa. Kaupasta pitäisi aina saada maitoa ja makkaraa. Pikavippi pitää saada heti että pääsee äkkilähdöllä mahdollisimman kauas.

Terveellistä on välillä sulkea puhelin ja tietokone. Suunnitella kauppalappu ja ostaa viikon ostokset kerralla. Ajaa ostoksiensa kanssa jonnekkin korpikuusen kannon alle ja olla vaan. On vapauttavaa huomata että asiat rullaavat vaikka itse ei olekkaan maisemissa. On terveellistä tajuta että ei ole maailman napa.

Luontainen rytmi

Hiljalleen tässä kuukausien vieriessä olen yrittänyt opetella kuuntelemaan sisäistä-ääntäni tai intuitiotani, miten kukakin haluaa asian ymmärtää.

Olen syönyt kun olen tulkinnut elimistön tarvitsevan ruokaa ja kotona olen kuulostellut, mitä ruokaa elimistöni pyytää minua syömään. Välillä siinäkin on menty ojaan ja kuunneltu sokeririippuvuuden kovaa älämölöä mutta hiljalleen alkaa intuitio kertoa mitä syödä ja koska.

Tässä viime aikoina olen ajatellut laajentaa asiaa myös vuorokausirytmiini. Availen sitkeästi verhoja ja sälekaihtimia kun taas mieheni kulkee perässä hetkittäin sulkemassa niitä. Sitkeästi sammuttelen myös valoja ja sähkölaitteita pitkin päivää ja yksin kotona ollessani pidän päällä korkeintaan yhtä valoa kerrallaan. Tämäkin on seikka jota mieheni ei tunnu käsittävän, hän kulkee perässäni sytytellen valoja ja mutisee liiasta hämärästä.
Haluaisin antaa luononvalon määrittää myös valveillaolon ja nukkumisen rytmin. Jo parina edellisenä aamuna olen herännyt viideltä vessaan ja juomaan ja tuntenut itseni virkeäksi. Aiemmin menin silti jatkamaan unia. Tänä aamuna menin vielä vuoteeseen mutta yritin kuulostella olenko todella nukkunut riittävästi. Puolen tunnin lepäilyn jälkeen totesin ilmeisesti unen riittävän. Kauhistelin vähiin jääneitä unia ja myöhäistä nukkumaanmenoa edellisenä iltana. Toisaalta jos ei aamulla herää kun uni loppuu niin eihän sitä illallakaan väsytä ajoissa. Tänään on sentään vapaapäivä joten nythän sen rytminvaihdoksen pitää tapahtua jos koskaan.

Tässäkin asiassa aika näyttää mitä tuleman pitkää. Uskon kuitenkin kehoni ja mieleni osaavan kertoa mitä se tarvitsee joten en minä ainakaan "heitteillä" ole.

Mitä tehdä kuin odottelee?

Kävin tänään verikokeessa. Otettava koe oli sokerirasitus ja aikaa siihen menee kaksi tuntia. Ensin otettiin yksi verikoe, sitten juodaan imelää juomaa ja kahden tunnin päästä siitä otetaan seuraava koe.
Koe oli minulle kolmas laatuaan siihen teinivuosien.

Kahtena aikaisempana kertana odottelu on tapahtunut labran yleisessä odotustilassa. Tämän kertaisessa paikassa oli omat yksityiset odotushuoneet pitkään odottaville. Huoneessa oli sänky, nojatuoli, matala pöytä, televisio, kasa lehtiä ja lavuaari peileineen. Sai puuhailla vapaasti. Käytävällä oli vessa ja kukaan ei kuulemma häiritsisi ennen seuraavaa näytteen ottoa. Aikaa siis hieman vajaa 2 tuntia ja tietokonetta ja kännykkääkin saa käyttää. Langatonta nettiä ei sentään mainostettu olevan.

Harkitsin mihin ryhtyisin. Väsytti mutta en halunnut tuhlata aikaa nukkumiseen. Televisio, kännykkä tai aina mukana kulkeva läppäri olisivat olleet helppoja vaihtoehtoja. Sinistä särinää tosin tulee muutenkin joka tuutista ja mieli kuohuu median kulutuksesta. Huoneeseen kuului vain hajanaista keskustelun sorinaa käytävältä. Halusin käyttää aikani hyödyksi hiljaisessa ja melko virikkeettömässä huoneessa.

Päätin käyttää aikani venyttelyyn, joogaan ja hiljentymiseen. Hetken kulutin mukavaa nojatuolia jossa etsin mukavan asennon hiljentymistä varten. Hiljentymisen jälkeen päättelin auringon nousseen ja avasin sälekaihtimet. Näkymä antoi suoraan sairaalan etupihalle. Vaikka olin katutasolla päätin olla välittämättä mahdollisesti hillumistani ihmettelevistä ihmisistä. Hain hyvän asennon peilin edessä ja lähdin venyttelemään. Hain sopivaa lattari- ja vatsatanssista tuttua lantion ja rintakehän pyöritystä jotta saisin jäykän ruotoni hieman aukeamaan. Olen huomannut että selkäni on notkea kuin rautakanki taas arjen kiireiden keskellä. Lopuksi pyörittelin vielä vähän takkuja mutta sekin oli aika rentouttavaa puuhaa. Aika meni kuin siivillä. Kesken parhaimpien venyttelyjen verikokeen ottaja koputti oveen. Hän ihmetteli etten ollut lepäämässä, en tullut kertoneeksi sessiostani. Toisen piston jälkeen korkkasin heti vesipulloni ja kaadoin sen melkein kerralla janoiseen kurkkuuni. Aamupalaa maltoin odottaa. Sairaalan ulko-ovella söin vähän evästä ennen kuin lähdin etsimään bussia kotiin.

Olen tyytyväinen että tulin käyttäneeksi odotus ajan hyvin. Vaikka en ollut tuottelias ja tehnyt hyvää tulosta sain paljon enemmän. Sairaalalta lähtiessäni olin tyyni ja onnellinen, vaikka pistettiin, kaksi kertaa.

Enemmän ekotekoja?

Eilen illalla puhuimme siipan kanssa muun muassa siitä, miten poikkean ajatuksiltani ja myös ulkonäöltäni yleisestä valtavirrasta. Hetkittäin tuntuu raskaalta vastata ihmisten miksi -kysymyksiin, kun tuntuu että, tiedonhalu perustuu vain vähättelyyn tai kummasteluun. Tuntuu siltä että harva joka kysyy "miksi", kysyy sitä aidosta tiedonhalusta ja halusta haastaa myös omia ajatuksiaan.

Pyysin jossain vaiheessa keskustelua miestäni miettimään mikä olisi hänen seuraava ekotekonsa. Mies vastasi tähän jo kulkevansa työmatkat pyöräillen, kierrättävänsä ja ostavansa harkiten. Siippani ihmetteli, eikö mikään riitä vaan pitääkö elämäänsä viedä aina vain askeettisempaan ja askeettisempaan suuntaan.

Tämäpä sai minut hiljaiseksi mutta, kiitos nopean ajatuksen juoksun, vain hetkeksi.

Jos voisin viedä ekoilun täysin itsekkäästi niin pitkälle kuin haluan, omistaisin ison maatilan. Sen reunamille rakentaisin oman pienen mökin, joka lämpeää puulla ja jossa ei ole kunnallistekniikkaa. Maatilalta löytyisi kaivo, läheltä metsä ja kalainen vesistö. Maatilalla olisi myös kommuunin omaisesti muitakin pieniä mökkejä joissa asuisi saman henkistä väkeä ja yhdessä viljelisimme tarvitsemamme ja pitäisimme mahdollisesti esim. lampaita.

Silti minulla on mies, työpaikka, jossain vaiheessa lapsia ja myös ystäviä joista en halua kauas. En voi tehdä täysin itsekkäitä suunnitelmia enkä ole rikas kuin kroisos. Tarvitsen työni. Lapset ja mies toki voisivat asua kanssani maatilalla mutta mieheni ei halua ja biologisia lapsia meille ei ole suotu. Yksikään kukkahattutäti ei antaisi adopio- tai sijaislasta niin alkeellisiin oloihin.

Niinpä elämän valintani laittavat jossain vaiheessa pisteen ekoilulleni, enkä suostu valinnoistani luopumaan. Niiden valintojen puitteissa kuitenkaan ei ole mielestäni muuta estettä toteuttaa ekoteko toisensa jälkeen kuin mukavuuden halu ja itsekkyys.

Vaikka ekoiluni on jo nyt joillekkin punainen vaate aijon pikkuhiljaa toteuttaa ekoteon toisensa jälkeen kunnes voin olla omatuntoni kanssa rauhassa ja tiedän tehneeni kaiken mihin minä pystyin, muut jatkakoon siitä.