Onnellisuutta

Meidän makuhuoneemme seinällä on huonetaulu, suoraan sängyn päädyn yläpuolella. Siinä taulussa muistutetaan siitä että onnellisuus ei ole päämäärä johon pyrkiä vaan tapa matkustaa. Sanasta sanaan taulun englannin kielinen teksti meneen näin: "Happiness is not a destination it is a way of life".

Tuo lause neuvoo lopettamaan "sitten joskus"-ajattelun. Onnellisuus on pienissä asioissa ympärillämme. Onnellisuus ei tarvitse juhlan humua, virtaavaa viiniä, rahan kilinää eikä luksusta.
Todellinen onnellisuus on pienissä asioissa. Arjen keskellä ne asiat ovat niin pieniä että niitä pitää joskus etsiä ympäriltäan mutta niitä on siellä kyllä.

Minulle onnellisuutta on:

• uudelleen kukkiva huonekasvi
• juuri herännyt uninen koira, jonka turkki on unen jäljiltä pörrössä
• kupillinen kahvia keinutuolissa vapaapäivän aamuna
• siisti koti
• hymyilevä aviomies
• tyytyväiset ja kylläiset koirat
• auringon laikku matolla kevät päivänä
• ruoan laitto ja leipominen
• keväällä hangen alta pilkistävä lumililjan varsi
• kaunis pakkasaamu
• luonnon syksyinen väriloisto
• lumisen maailman hiljaisuus juuri oikeanlaisen lumisateen aikana
• myrskyt
• puhtaat lakanat
• sauna

Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Kun miettii vuoden kertoa löytää koko ajan uusia asioita mitkä nostavat hymyn huulille ja tuntuvat sydämessä lämpimältä.

Toiset onnellisuutta tuovat asiat vaativat vähän vaivaa. Meillä koti ei ainakaan pysy siistinä itsekseen eikä puhtaat lakanat itsestään sänkyyn hyppää. Pienet arkiset askareet onnellisuuden eteen oikein maksimoivat tyytyväisyyden määrää. Onnellisuutta lisäävät askareet ja stressiä tuottavan loputtoman työmaan välillä on joskus hiuksen hieno ero.

Joskus kuulin jonkun sanovan joulusiivouksesta sen, että jos aijot viettää joulusi vaatehuoneessa niin toki se kannattaa jouluksi siivota. Muussa tapauksessa siivoa jouluksi vain ne paikat jotka ovat välttämättömiä. Mielestäni tämä on hyvä neuvo. Siisti kotiasi sen verran että kotisi tuntuu onnellisuutta tuovalta ja siellä on hyvä olla. Kodin kuuluu olla lepopaikka eikä loputon työleiri. Elämisen jäljet saavat näkyä, nekin ovat osa onnellisuutta.

Onko pakko käyttää shampoota?

Jo nuorena kuulin ystäväni tädistä joka ei ollut käyttänyt shampoota vuosikausiin ja ystäväni kertoman mukaan sitä ei tämän rouvan hiuksista huomannut. Ystäväni silloin kertoi että hiuksi puhdistaa itseään kunhan on ensin toipunut shampoon vaikutuksesta. Tätä tätiä en koskaan ole tietääkseni tavannut koska asuimme ihan eri puolella suomea tuolloin.

Aikuiseksi tultuani jouduin pitkään etsimään shampoo hoitoaine yhdistelmää joka tekisi hiuksistani "ihanteelliset". Herkän ihon vuoksi kaikki eivät käyneet ja itsepäinen hius takuttui ja pörröttyi toisilla. Löysin sopivat yhdeistelmän ja hiukseni olivat sileät ja kiiltävät.

Olin aina ajatellut että hiusteni väri on jotain maantienharmaan ja likaisen pölyrätin väliltä. Siksipä satunnaisesti värjäsin hiuksiani. Puolessa välissä kolmatta vuosikymmentäni kysyin tutulta parturilta minkä väriseksi hän nimittäisi omaa hiusväriäni. Hänen mielestään hiukseni oli keskivaalea beige. Oi voi! Se kuulosti hienolta, paljon paremmalta kuin maantie tai pölyrätti. Halusin antaa keskivaalea beigen väristen hiusteni olla ihan rauhassa keskivaaleita beigejä. Lopetin hiusteni värjäämisen. Hiukseni kiittivät tästä päätöksestä tervehtyen oikein silmissä.

Kolmannen vuosi kymmeneni loppu puolella halusin radikaalisti vähentää käyttämiäni kemikaaleja. Olen aina ollut sitä mieltä että kaikkeen luotuun on asennettu myös itseään korjaava ominaisuus kun sille annetaan vain tilaisuus. Jätin shampoon. Kukaan ei huomannut mitään. Hiukseni olivat pitkät ja sain ne ovelasti kiinni tai tarvittaessa huivin alle. Työkaverini eivät meinanneet uskoa kun pikkujouluissa tuli kauneudenhoitorutiinit puheeksi ja kerroin etten koko syksyn aikana ole pessyt hiuksiani mutta kuin vedellä. Aina pesulla käydessäni huuhtelin hiukseni huolellisesti, en tehnyt muuta. Shampoottomuus ei tarkoittanut sitä etten olisi pesulla käynyt ollenkaan, toki peseydyin mutta vedellä.

Välillä kokeilin hiusten pesuun myös ruokasoodaa ja etikkaa. Se toimi myös oikein hienosti. Sooda puhdisti hiuksista rasvaisuuden ja etikka teki hiuksista uskomattoman pehmeät ja kiiltävät. Kertaakaan pesun jälkeen, kuivuneet hiukseni eivät haisseet etiikalle vaikka monet sitä epäilevät kuultuaan.

Kolmekymppisenä sain villityksen ruveta lyhentämään hiuksiani. Vähän kerrallaan hiukset lyhenivät joko parturin toimesta tai omin käsin. Lopputulema oli eräänlainen irokeesi josta pidin hurjasti. Se sopi minulle eikä vastaan tullut toista samanlaista.
Hiuksilleni olen aina uskaltanut tehdä eniten koska ne kasvavat aina takaisin. Irokeesi oli kiva kokeilu. Kolmenkympin kriisissä otettu tatuointi olisi ollut lopullinen mutta hiuksillaan voi aina huvitella ja kokeilla kaikkea uutta.

Irokeesi vaiheen jälkeen päätin kasvattaa siistin pixietukan joka olisi ikäiselleni mielestäni aika sopiva ja helppohoitoinen. Jossain vaiheessa kun pixie leikkaus oli jo melkein valmis halusin antaa hiusteni taas kasvaa pitkiksi.

Hurjan pitkiksi hiukset eivät ehtineet kun päätin jälleen lopettaa vähäisenkin ja satunnaisen shampoon käytön. Edellisessä postauksessa mainitun "eettisen havahtuminen" jälkeen aloin jälleen haaveilla ns. rastatukasta eli lockseista. Locksit ovat aina kiehtoneet minua ja mielestäni niiden tuoma huoleton lookki on minua erittäin paljon miellyttävä. Tiedän muutamia aikuisiakin joilla on tai on ollut locksit, ja ne ovat ihanat.

Aluksi serkkuni takutti hiukseni tupeerauskammalla sopivan kokoisiin takkuihin. Hiukseni olivat kuitenkin vielä liian liukkaat, joten takut aukesivat itsestään. Sitten luin takkutukka-foorumilta vinkkejä hiusten takuttamisesta. Vertailin eri tekniikoita ja päädyin huovuttamaan hiukseni hieromalla. Kyseinen menetelmä vaatii kärsivällisyyttä mutta on kenties kaikista hellävaraisin hiuksille. Päivittäin hieron hiuksiani villalapasella päätäni vasten. Aluksi hiukset toki vain pörröttyivät. Viikossa tukka takkuuntui melkein yhdeksi isoksi takuksi. Parissa viikossa ohuita takkypötköjä lähti erottautumaan muista hiuksista. Nyt ohuita locksi pötköjä on puoli päätä täynnä. Niskahiukset tuntuvat takuttuvan hitaammin kuin päällä olevat hiukset.
Tällä menetelmällä takut ovat todella valmiit ehkä vuoden päästä aloituksesta mutta hiljaa hyvä tulee. Toisaalta tällä menetelmällä tehdyt takut ovat myös ehkä helpoiten avattavissakin jos tulee toisiin ajatuksiin.

Takkupäätä olen nyt pari kertaa pessyt mäntysaippualla ihan karkeuttamistarkoituksessa. Jatkossa huolellinen vesipesu saa riittää. Takkutukka ei edes näytä likaiselta tai rasvaiselta kun likaisena kiiltävää tasaista pintaa ei edes ole. Ihanteellinen hiusmuoti siis luonnonmukaisesta elämästä nauttivalle.

Ettei kenenkään tarvisi kärsiä siitä, että minulla on maha täynnä...

Otsikon ajatus on lainattu vagaaniliiton sivuilla julkaisemastaan Kirsi Helinin kolumnista. Se jotenkin hyvin kuvastaa nykyistä ajatteluani, ruokavaliotani ja kulutustapojani.

Marraskuussa facebookin uutisvirrassa tuli vastaan oikeuttaeläimille tahon julkaisemaa videomateriaalia tuotantoeläin laitoksista ja teurastamoista. Ensin katsoin sen ilman ääniä, en halunnut saada traumoja kuulemaalla eläimiä. Se vaikutti minuun kuitenkin voimakkaasti. Videossa oli lopussa maininta oikeuttaeläimille- ja vegaaniliitoista. Katsoin kyseisten tahojen nettisivuja ja tein päätökseni. En halua olla omalta osaltani edesauttamassa eläinten huonoa kohtaloa.
Nisäkkäiden lihaa en tosin ole voinut enää vuosiin syödä nivelvaivojeni vuoksi mutta kala ja kana on maistunut oikein hyvin.

Sinänsä en vastusta lihan syöntiä mutta turhaa kärsimystä pitää voida välttää.

Ensi töikseni hankin itselleni virvelin ja kalastusluvan. Kun kalastan itse voin olla varma siitä että kalastan vain sen mitä syön. Kalan syömiseni ei myöskään uhkaa kalakantaa, vesinisäkkäitä tai vesilintuja kuten monesti kalastettaessa verkoilla tai muilla tehokalastus muodoilla. Tiedän myös sen että kalastamani kalan ei tarvitse räpiköidä laivan kannella tai lastiruumassa odottaen tukehtumiskuolemaa vaan se tapetaan nopeasti ja tehokkaasti.
C&R eli kalastusta & vapaaksi päästämistä vastustan rajusti. En ymmärrä miksi kalastus on urheilua tai varsinainen harrastus. C&R kalastuksessa yritetään saada mahdollisimman isoja kaloja jotka punnitaan, kuvataan ja vapautetaan luontoon. Mielestäni sellainen kalastus tuo kaloille turhaa stressiä ja vahingoittaa mm. kalojen herkkää ihoa, vaikka toimenpiteet suoritettaisiin kuinka varovaisesti tahansa.
Kalastan vain ravitakseni itseäni ja perhettäni.

Jos olisin perehtynyt metsästykseen tarpeeksi ja tietäisin että riistaa ei ole jahdattu turhan pitkään pelkästään metsästyksen ilosta vaan tapettu nopeasti ja ilman turhaa kitumista voisin syödä myös riistaa. Toistaiseksi kyseinen tietämys kuitenkin minulta puuttuu.

Jätin hiljalleen pois myös maitotuotteet ja kananmunan. Molempiin liittyy kyseenalaisia seikkoja joista minun omatuntoni ei jätä minua rauhaan. Kananmunaa käytin muutenkin harvoin ja sen korvaaminen on loppujen lopuksi aika yksin kertaista. Maitotuotteiden kasvispohjaisia korvaajiakin on yllättävän paljon ja kokeilemalla löytyy itselle mieleiset.

Kuva lainattu vegaaniliiton sivuilta.

Aluksi tuntui että mitä tässä sitten söisi. Kun katsoi sieltä kanapaketin ja kaupan tuoretiskin takaa vähän laajemmin niin onhan tuota paljonkin mitä söisi. Eikä tarvi varmasti sanoakkaan että suomalainen ravitsemussuositus puoli kiloa kasviksia päivässä ei tuota enää minkäänlaista vaikeutta.
Mielikuvitusta auttoi myös nettisivu kauppojen valmistuotteista jotka ovat vegaanisia samoin kuin kasvisyöjän infopaketti.

Näillä ajatuksilla tällä kertaa.