Olen kuluvana lukuvuonna saanut olla töissä koulussa. Olen tokaluokalla koulunkäynninohjaajana. Tokaluokan ympäristötiedon kirjassa käsitellään ilahduttavan paljon kierrätystä ja ekologista ajattelua.
Taannoin eräässä kappaleessa käsiteltiin mummon lapsuutta ja sen ajan leluja. Kirjassa sanottiin että mummon lapsuudessa lelut olivat puusta tai kankaasta. Ne tehtiin itse ja niitä korjattiin aina kun ne menivät rikki. Kun leluja ei voinut enää korjata tai niillä ei enää kukaan leikkinyt puulelut poltettiin ja kangaslelut haudattiin tunkioon jossa ne maatuivat. Nykyajan lelut on muovia, metallia, keinokuitukankaita ja sähköosia. Nykyajan lelujen korjaaminen on monesti hankalaa tai jopa mahdotonta ja elinkaarensa päässä ne joutuvat kaatopaikalle.
Pohdin tässä itsekseni että tuotteen koko elinkaarelle voisi uhrata edes muutaman ajatuksen kun ostospäätöstä on tekemässä. Jos kaupassa uhraa ajatuksen muutamalle asialle välttyisi turhilta ostoksilta ja luonnon turhalta kuormitukselta.
- Mistä materiaalista tuote on tehty? Onko sen tekeminen tuhlannut suotta luonnonvaroja?
- Tarvitsenko sitä todella vai onko minulla jo jokin toinen tavara joka voisi korvata tämän?
(Tarvinko konetta ikkuinoiden pesemiseen kun minulla on rätti ja lasta kotona?)
- Kuinka monta kertaa käytän tuotetta ja kestääkö tuote useiden vuosien käytön?
- Voiko tuotteen korjata helposti?
- Miten tuotteen voi hävittää luontoa säästäen kun se on tullut elinkaarensa loppuun?
En toki tarkoita että kaupassa tarvitsee jokaisen sukkaparin kohdalla pysähtyä useaksi minuutiksi miettimään vihreitä ajatuksia. Kuitenkin kun on vähän tietoa ja muutama hyvä ajatus alkaa kestävä kuluttaminen käymään helpoksi ja se muuttuu luontevaksi tavaksi ajatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti